Frei Otto, Juhan Maiste ja minä Pohjolan valkeassa kaupungissa?

Nyt kevään tullessa odotamme silmujen puhkeamista, hiirenkorvia ja sitten tuota maagista vihreää, joka meidät huumaavasti ympäröi. Vihreän vaalea herkkyys on uuden kasvun aikaa. Se aika menee nopeasti ohi. Jo juhannuksen tienoilla vihreä on vakiintunut. Pellot, ihmisen luomuksena, ne elävät jatkuvaa säännönmukaista värimuutosta. Ensin nyt, ihana, hieman talven laikukas, harmaanmusta, sitten kylvön jälkeen juovikkaan viehkeä täysmusta, ensimmäisten itujen aikaan lähes salaperäisen näkymätön vihreä, vihreä vain tietyssä valossa ja suunnassa, kunnes ylpeät oraat tikkumaisina peittävät maan. Se on ehkä hienoin hetki. Mutta kasvu jatkuu, väri muuttuu vihreästä kullankeltaiseksi. Tämä luonnon luoma draama toistuu säännöllisesti. Mustasta vihreän kautta keltaiseksi ja valkoisen kautta jälleen mustaksi ja edelleen kohti uutta vihreää.

Frei Otto, Juhan Maiste ja minä

Vesi luo omat värimaailman heijastukset. Taivaan valo luo veteen peilikuvansa. Kaupungit veden äärellä saavat väreilevät kaksoiskuvansa. Osallistuin muutama vuosi sitten Tallinnassa kongressiin, jonka teemana oli vesi ja kaupunki. Ei siitä sen enempää, mutta tilaisuuteen liittyvä ekskursio toi suuren sattuman. Tapasin kaksi mahtavaa ihmistä. Toinen oli suuri maailmantason suunnittelija ja konstruktööri ja toinen merkittävä historioitsija ja luentomestari. Suuren konstruktöörin nimi oli ja on Frei Otto. Kaikki kuusi- ja seitsemänkymmentäluvun suunnittelijat tuntevat tuon nimen. Yllätyksekseni havaitsin, että nykypolven konstruktööreiltä tuo nimi on unohtunut. Ehkä syynä saattaa olla nykyhetken kiinnostus korkeisiin ja massiivisiin rakennuksiin. Kevyet riippurakenteet eivät ole ostoslistalla. Frei Otto oli kuitenkin luomassa Münchenin olympiastadionin mahtavaa katosrakennelmaa. Olympialaiset pidettiin vuonna 1972.  Olin katsojana noissa kisoissa. Siellä kisojen päätöspäivänä vajaan puolen tunnin sisään Lasse Viren voitti kultaa 5000 metrin juoksussa ja Pekka Vasala samoin kultaa 1500 metrin juoksussa. Tuon satumaisen päivän jälkeen kultaa päästiin nuolemaan vasta Nokian sankariaikoihin.  Nyt kultaa vuollaan vain Lapin kaivoksissa ja nekin näyttävät olevan ulkomaalaisten omistuksessa. Mutta tuota Virenin ja Vasalan kullan vuolentaa voi katsoa klikkaamalla tuohon:

Lasse Viren, Münchenin 5000 m; Pekka Vasala, München 1972

https://www.youtube.com/watch?v=B9Ud-UCMVQw ; https://www.youtube.com/watch?v=B9Ud-UCMVQw

  

Münchenin olympiastadion ei suinkaan ollut Frei Otton ainoa merkittävä työ. Niitä ovat mm. Melbournen maailmannäyttelyn Saksan paviljonki (1967) ja Japanin paviljonki Hannoverin messuilla 2000. Hänellä on myös Saudi-Arabiassa kattorakennelma, joka voitti Aga Khan palkinnon vuonna 1996.

https://www.youtube.com/watch?v=YUY0uq7AYsk YouTube Frei Otto Spanning the Future

Mutta nyt olin Tallinnassa ehkä vuonna 2004. Suomalaisten loistava menestys 30 vuotta aiemmin Münchenin stadionin ihanien kattojen alla oli mielessä kun asetuin kävelemään Frei Otton ja hänen vaimonsa seuraan pitkin Lai-katua. Minulla oli hieman samanlainen eteerisen kiihkeä tunne kuin ensimmäisellä kerralla tavatessani Alvar Aallon tai Charles Correan. Kuljimme Juhan Maisten ohjaamana pitkin vanhaa kaupunkia. Hän esitteli meille suurella tunteella Bernt Notken Danse Macabre -maalausta Nigulisten kirkossa. Maalauksen voisi näinä aikoina olla jokaisen mielessä. Se kertoo kaiken maallisen katoavaisuudesta. Se kertoo kuninkaiden ja orjien yhteisestä luurankotanssista. Tuota maalausta olisi hyvä käydä katsomassa ennen minkä tahansa strategiaryhmän kokousta. Saattaisivat pitkän tähtäyksen visiot avautua kiihottavan uudenlaisella tavalla.

  

Bernt Notke teki tämän maalauksen Danse Macabre 500 vuotta sitten. Tallinnan Nigulisten kirkossa oleva maalaus antaa valaisevia viitteitä pitkän tähtäyksen strategioiden pohjaksi.

YouTube https://www.youtube.com/watch?v=C7G877rOsCE Herb Weidner Danse Macabre

Nigulisten jälkeen pieni saattue matkasi Pyhän Hengen kirkkoon. Siellä on myöskin Bernt Notken luomus, ihana alttari, jonka korkokuvissa aikalaiset kaupungin porvarit ovat katselleet kaupungin kirkkokansaa suoraan silmiin jo runsaan 500 vuoden ajan. Tämä alttaritaulu on toinen Tallinnan keskiajan suurista ja vaikuttavista taideaarteista. Mutta, tuo alttari on vain esine – kuollut esine. Voiko se muuttua eläväksi? Kyllä, se muuttuu eläväksi jos on Juhan Maisten kaltainen opas. Hän pystyy puhaltamaan alttarin hahmoihin vuosisatojen hengen. Minun silmäni kostuivat. Miten kävi Frei Otton – se jää kysymysmerkiksi?’

  

Pyhän hengen kirkon alttarin puuveistokset esittävät Tallinnan porvareita 20 sukupolven takaa. Jos saat oppaaksi historian professori Juhan Maisten nuo hahmot ryhtyvät elämään.

Pohjolan valkea kaupunki

Kaikki tämä teksti on vain johdatusta Juhan Maisten yhteen lauseeseen. Hän sanoi että Tallinna oli Pohjolan valkea kaupunki. Hän kuvaili kuinka Tallinna aikanaan hehkui valkoisena helmenä mereltä katsottuna.

  

Tallinnan vanhat talot, muurit ja tornit ovat kaikki kalkkikivestä tehtyjä. Niitä ei rapattu. Kalkkikivi hohti valkoisena. Tallinna oli Pohjolan valkea kaupunki.

Olin hämmentynyt. Luulin tietäväni, että Helsinki on Pohjolan valkea kaupunki. Helsingin valkoisuudesta - edes käsitteenä - ei kuitenkaan ole suurta evidenssiä. Netistä etsimällä Helsingin valkoisuudesta löysin vain nämä kaksi kaupungin esittelyfilmiä. Niissäkin tuo valkoisuus oli täydellisesti sivuroolissa.

Klikkailepa tuosta niin näet:

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/helsinki_tuo_pohjolan_valkea_kaupunki_53877.html#media=53885

https://www.youtube.com/watch?v=HUMi-7bVu9k

Pohjolan valkea kaupunki näyttääkin olevan Oulu. Matti Hällin romaanissa ”Valkea kaupunki” päähenkilö näkee kotikaupunkinsa suurena valkoisena laivana, ”joka verkkaan ja majesteetillisesti lipui ajan salaperäistä virtaa ja toi menneisyyden nykyisyyteen ja tulevaisuuteen.” Niin olen ollut paikalla kun oululaiset virkamiehet vaativat tätä valkoisuuden käsitettä hellittäväksi.

Jyväskylässä oleva Arto Sipisen hieno valkea yliopistokaupunki 1980-luvulta ja 1960-luvulla syntynyt Kivisen, Korhosen ja Silvennoisen Pihlajamäki muistuttavat meitä valkoisen kaupungin linjakkuudesta. Ne kuuluvat harvinaisuuksiin.

Sivuhuomautuksena on todettava yleisesti tunnettu tosiasia, että: etelässä on valkeita kaupunkeja runsain mitoin. Funktionalismista ja Bauhausista kiinnostuneet tietävät, että Tel Aviv on valkoinen kaupunki. Siellä entisen brittiläisen mandaatin alueella on natsi-Saksasta paenneiden Bauhaus -arkkitehtien toimesta suunniteltu sadoittain valkoisia funkistaloja. Osa on säästynyt ja ”White City” on suojelukohde. Minun maailmassani valkoiset kaupungit löytyvät Algeriassa, Tunisiassa ja Marokossa. Ranskalaisten siirtomaa-arkkitehtien käsi on ollut herkkä. Siinä on ollut aivan täydellistä herkkyyttä verrattuna anglosaksiseen praktiikkaan heidän siirtomaa-alueillaan. Tuo herkkyys on sitten tarttunut siirtomaa-ajan päätyttyä paikallisiin arkkitehteihin. Eniten olen vieraillut Tunisian kaupungeissa ja olen ihastunut. Perinteiset kaupungit Kreikassa kiipeilevät valkeina vuorten rinteitä tai Mykonoksen valkeat tuulimyllyt seisovat meren äärellä. Mutta ne eivät ole ”Pohjolan valkeita kaupunkeja” ja siksi ne nyt tipahtavat tästä tarinasta.

Uusi mustanpuhuva Helsinki

Värit ovat loistava asia kun ne hehkuvat ja loistavat. Olen kuitenkin surullinen. Miksi meidän Helsinkimme, jonka todella luulin Pohjolan valkeaksi kaupungiksi, ei olekaan sellainen. Suurkirkko ja Metsätalo siellä yksin yrittelevät. Joskus sotien jälkeen Helsinki oli harmaa kaupunki. Uneksin silloin tuon harmauden muuttumista väreiksi. Minulle oli Tehtaankatu juuri se katu jonka harmauden toivoin muuttuvan väreiksi. Ja niin tapahtui. Tehtaankadulla ei ollut minulle mitään erityistä muuta merkitystä. Siitä tuli vain väriunelmien testipenkki. Tilanne on upea. 

Sodanjälkeisinä aikoina Helsingin taloissa ei ollut juurikaan värejä. Ne olivat rappauksen harmaita ja pölyisiä. Kaupunki oli harmaa ja näytti harmaalta. Haluttiin iloisempia sävyjä, kun sotakorvauksetkin oli maksettu. Onneksi löytyi ystävämme, nyt jo manan majoille mennyt  Thorvald Lindqvist – hän teki perinnevärikartan. Sitä kun noudattaa kaikki menee hyvin.

  

Mutta, Helsingin uudet alueet, rannoille sijoittuvat mahtavat korttelit. Mitä niille on tapahtunut? Ne ovat muuttuneet tummanpuhuviksi, lähes mustiksi. Mustaa vielä korostetaan myrkynvihreillä päädyillä tai julkisivun osilla. Kysyn miksi? Haluavatko asukkaat asua mustissa taloissa. Markkinatko ovat laatineet väripaletin? Onko musta modernia, hienoa ja trendikästä? Johtuuko musta siitä, että arkkitehdit pukeutuvat mustaan. Se taas johtunee siitä, että on liian vaikeata valita. Mitä nyt valkoinen, mutta sehän ei käy! Nyt meidän hienot uudet merenrantakorttelimme ovat muuttumassa tekijöidensä värisiksi. Herkkien värien etsinnässä on siirryttävä – niin minne? Väritehtaat ovat onnistuneet luomaan sellaisen paletin joka tarjoaa ehkä 3 miljoonaa väriä. Miksi? Miten tavallinen ihminen osaisi siitä valita kun eivät arkkitehditkaan.

  

Tämä on Thorvald Lindqvistin kivikokoelmaa. Se on myös hyvä värikartta. Siitä voit poimia mitkä tahansa värit – ja ne ovat harmoniassa. Siinä aivan keskellä on ihania valkoisen malleja. Rakkaat arkkitehdit, niihin voitte yhdistää monenlaisia tummanpuhuvia sävyjä. (Valukuvan on ottanut Eva-Stina Kjellman).

Pentti, mitä tarkoitat? Miltä Helsinki nyt näyttää?

Kuljeskelin ympäriinsä ja ihmettelin. En osannut ryhtyä syväanalyysiin. Kunhan nyt laitan tähän viisaampien selitettäväksi muutaman kuvan uudesta Helsingistä. Selittäkää minulle miksi juuri tuo tummanpuhuvuus on kaunista? Muusta ei voi olla kysymys. Vai niin, kuvittelitte että minä haluaisin kaikki Helsingin uudet talot valkoisiksi. Se ei ole totta. Haluan vain iloisempaa kaupunkia.

  

Tummat hahmot tervehtivät meitä. Tyylikästä, mutta niin surullista. Ei tässä nyt kotiinpäin vedetä, sillä ylempi talo taitaa tulla suorastaan kotipiiristä. Jussi, poikani puolustelee, hän sanoo talon periytyvän suoraan Salmisaaren tiiliarkkitehtuurista. Totta toinen puoli.

Ripauskin valkoista parantaa meikäläisen sielunrauhaa. Mutta sekään ei riitä, sillä haluaisin että Helsinki olisi Pohjolan Valkea Kaupunki.