Mr. Murole – you have no heart!

Millaisia ihmisiä nuo kaikki ovat, nuo pahat, sekasortoiset ja arvaamattomat, vallankäyttäjät, öljymiljoonien saastuttamat, riidanhaluiset, jihadismiin ja kalifaatteihin höyrähtäneet, kolonialismin ja ristiretkien repimät, maahanmuuton synnyttäjät, naisten alistajat, nuo paljon puhutut irakilaiset, jordanialaiset, kuwaitit, syyrialaiset, libyalaiset, lankalaiset ja saudit. Kuvitteletko minun nyt ryhtyvän tekemään antropologista tutkimusta noista kansoista. Ei, siihen en nyt alkuunkaan aio ryhtyä. Enkä siihen mitenkään pystyisikään. En myöskään nyt tällä kertaa aio ryhtyä muistelemaan omia kokemuksiani noiden maiden elinolosuhteista, ympäristöstä, organisaatioista ja työskentelytavoista. Ehkä haluan muistella erityisesti eräitä persoonallisuuksia. Tunnen nuo persoonallisuudet ihmisinä. Nyt vain etsin heiltä yhden luonteenomaisen lausahduksen.

Mr. Murole, now I will lock the cupboard and nobody will touch the reports!

Libyan työmme alkoivat vuonna 1976. Töitä emme suinkaan saaneet alkuun omatoimisesti tai maamme lähetystön tai kaupallisten sihteerien kautta. Työt alkoivat irakilaisen professorin kautta. Hän oli naimisissa suomalaisen Marjan kanssa. Siis nainen jälleen taustalla. Tripolista saapui professori Alilta ihmeellinen telex-sanoma: Haluatteko tehdä Tripolin Transportation Master Planin? No, sitähän me tietysti halusimme, suorastaan janosimme. Sopimuksen allekirjoitti kaupunginjohtaja Muhammed Maatuk. Allekirjoitus tapahtui televisiokameroiden loisteessa kaupungintalolla. Käännöstä sopimuksesta ei ollut. Kaikki oli arabiankielistä. Käännöstä ei ehditty tekemään - televisiokamerat odottavat! Oli pantava pää suden suuhun ja allekirjoitettava paperi sokkona.  Voisiko sanoa että luottamus oli hieman hataralla pohjalla, mutta se oli.  Tilaisuuden jälkeen ryntäsin toimistollemme Tripolissa. ”Hei äkkiä kääntäjä tänne, mitään muuta ei tarvitse kääntää kuin katsoa ovatko summat oikeat!” Summat olivat oikeat, mutta projektin päätöshetkeä ajatellen turhan pienet.

Ensimmäinen tapaamani kaupungin virkamies oli Munir Shermete. Harri Leppänen kirjoittaa tapaamisesta kirjassaan Gaddafin kunnailla, Into Oy, 2011. "Munir on pieni mies. Hänen päälakensa keikkuu olkapäitteni tasolla, vaikka hän korottaa olemustaan leveisiin housunpuntteihin kätkeytyvillä viiden sentin kengänkoroilla. Käkkäräisen tukan reunustamien kapeiden kasvojen silmiinpistävin piirre on hiukan kyömy nenä. Komeat etuhampaat ovat kellastuneet, ilmeisesti kingsize-savukkeista, joiden rasiaa hän hapuilee saapuessamme. Munir kutsuu paikalle Muhammedin, joka on kookkaampi ja vaikuttaa jurommalta. Pena vetää jälleen esille nipun Firman esitteitä ja aloittaa tarinansa kolmannen kerran samana aamuna. Esitys on perusteellinen ja tiivis, aamiaispöydän englantilaisille annettua kevytversiota ja Ahmedille tehtyä selostusta monipuolisempi. Penan vetäessä henkeä Munir nousee ja viittaa meitä seuraamaan. Hän ohjaa meidät laajaan halliin, joka on täynnä työpöytiä. Työntekijöitä on vain kaksi: intialainen kaupunkisuunnittelija ja puolalainen insinööri. Munir häipyy sanottuaan, että asiantuntijat antavat meille tarvitsemiamme tietoja. Miehet ovat ilahtuneita saadessaan vaihtelua arkityöhönsä. Kollegojen kesken ei tule puutetta puheenaiheista.”

Tämä oli alku kolmen vuoden työlle. Kuten sanon en aio kuvata työtä sinänsä. Sitä olen kuvannut kirjassani ja blogeissani. Mutta tunnelman muistelu on tärkeätä. Olihan silloin kysymys kuin mistä tahansa avoimien ovien tehtävästä. Innovaatiosta ja vapaudesta, innostuksesta ja tulevaisuuden uskosta, kommunikaatiosta ja globalisaatiosta. Uskoimmehan me ihmisiin, rakastimme ihmisiä ja ihmiset olivat meidän kanssamme. Ennakkoluulottomasti. Luotimme toisiimme. Suunnittelu on mahdollista vain luottamuksen ilmapiirissä. Siihen sisältyy niin paljon fiktiota ja niin vähän faktaa. Kyllä, raportit ovat täynnä ns. faktaa. Raportit ovat hyllytavaraa. Tripolin kulttuurissa olimme varmoja siitä, mikä meidän kulttuurissamme on hieman epävarmaa, mutta jokseenkin varmaa: kukaan ei lue raportteja! Siis kaikki mikä meillä on antaa, on luottamus tästä tekemisestä tai siitä tekemisestä. Kaikki onnistui tai lähes onnistui. Toteutettiinko työstämme jotain? Jotain kyllä, mutta ei ehkä kaikkien toiveidemme mukaan.

Mutta loppu oli tällainen: Insinööri Munir Shermete otti vastaan kolme loppuraporttia. Hän otti esiin vihreän paperin, jolle hän tapansa mukaan kirjoitti myönteiset lausuntonsa. Kirjoitettuaan hyväksyntänsä hän ilmoitti korkealla äänellä ja vakaasti: ”Nyt minä otan nämä kolme kertaa viisikymmentä raporttia ja minä lukitsen ne tuohon kaappiin ja pidän avaimen visusti itselläni, ettei niitä kukaan minulta ota!”

PS. Juuri soitin jutussa mainitulle puolalaiselle ystävälleni Andylle. Hän pilasi juttuni, sanomalla, että Munir pisti lukkojen taakse vain kotihaastattelujen tulokset, eikä kaikkia raportteja. Tuota en purematta niele.

Mr. Murole, you don’t understand, everything is an equilibrium!

Kaksisataakolmekymmentä matkaa Tripoliin. Luokkatoverit uskoivat minulla olleen Libyan kansalaisuuden. Puoli elämää Libyassa. Miksi juuri siinä maassa? Sanoin kerran libyalaiselle arkkitehtiystävälleni: "Miksi täällä Tripolissa ei voida edes siivota katuja, miksi roskaa ja roinaa ja jätettä on joka puolella julkisessa tilassa? Se ei olisi vaikeata hoitaa, sen osaisi tyhmempikin - jos vain joku komentaisi!" Tähän vastasi ystäväni Adel, nuori arkkitehti. "Hei Pena, tässä maassa on terveydenhoito retuperällä, ei ole libyalaisia sairaanhoitajia, eikä edes libyalaisia lääkäreitä riittävässä määrin, sairaalarakennukset kaipaavat remonttia. Systeemi ei toimi. Armeija on täysin retuperällä. Aseistus on vanhentunutta, lentäjät ovat vailla koulutusta, sotilaskuria ei ole, upseerit ovat kelvottomia tositoimiin. Senhän näytti jo Nigerin pikkusota. Koululaitos ei vastaa nykyaikaisia vaatimuksia. Opettajista on pulaa, kielten opetus on laiminlyöty. Yliopistoissa pääosa opettajista on pakolaisia muista arabimaista, heidän oli pakko mielistellä oppilaitaan. Kansallinen oppimisen kulttuuri puuttuu. Oppilaat tekevät ”kulttuurivallankumousta”. Tässä tuli esimerkkejä. Etkö ymmärrä, että oikeassa yhteiskunnassa asiat ovat tasapainossa, balanssissa, equilibriumissa. Yhtä asiaa ei voi nostaa ylitse muiden. Katujen siivous ei voi olla yksin prioriteetti. Kaikki nousee yhtenä rintamana tai sitten kaikki makaa - ymmärrätkö ystäväni?" Ymmärsin.

Mr. Murole, could you be quiet and let your young colleague talk!

Ras Lanuf on uusi kaupunki Välimeren rannalla. Sen paikan haluaisin nähdä omin silmin taas - nyt heti. Mutta ei, siitäkin on muodostunut NO GO. Suunnitteluajalta herkimmin muistuu mieleen Olli Kivisen työpöydän kaksi piirustuslamppua, jotka valaisivat hänen harmaan tukkansa, Karhusaaren kaarevan päätyerkkerin takaa. Hän piirsi kuvaa Raslasta. Itse palasin arvattavasti aamuyön tunteina Kosmoksessa alkaneen illan jatkoilta. Miksi aina muistan ”Gorgom Popolin” kokouksen, jossa ”elämäni asiakas” Anwar Sassi kehotti minua vaikenemaan ja antamaan sananvuoron arvostamalleen nuorelle projektipäällikölle Kari Lautsolle. Loukkaannuinko, kun se vieläkin muistuu mieleen? Anwar Sassi oli elämäni paras asiakas kautta aikojen – kotimaa ja ulkomaat mukaan luettuna. Hän oli ensimmäinen libyalainen insinöörikoulutuksen saanut henkilö. Sittemmin amerikkalaisten öljy-yhtiöiden koulima. Ministerinä ennen Gaddafin vallankumousta. Olimme kutsuneet hänet Harrin luokse kylään. Suora kysymys: ”Miten voi olla projekti ilman komissioita? Suoraakin suorempi vastaus: ”En ole koskaan elämässäni pannut toisten rahaa taskuuni!”

Mr. Murole, you have no heart!

Teimme Libyassa mahtavia projekteja, niihin kuuluivat Sirten kongressikeskus ja Jufran hallintokeskus. Sopimuskumppanina oli National Consulting Bureau ja varsinaisena tilaajana Organisation for Administrative Centers. NCB:n johdossa oli Dr. Ali. Tohtorin kanssa suhteet olivat muodollisen kireät. En oikeastaan halua sanoa hänestä hyvää sanaa. Hänellä oli vaatimuksia omiin tarpeisiinsa. Kun vein itselleni Libyaan uuden maastoauton, hän nappasi sen minulta ja antoi tilalle rekisteröimättömän vanhan ajopelin. Pikkujuttu! Hän joka kyllä mielellään pani toisen rahaa taskuunsa, sanoi minulle rahasta kättä väännettäessä. ”Se raha minkä minä tarvitsen, menee jordanialaisen lastenkodin hyväksi. Jos en sitä saa se osoittaa, ettei herra Muroleella ole sydäntä!”

Mr. Murole, perkele, saatana!

Perkele, saatana, perkele, saatana! Mr. Murole himself! Our Finland-man! Please come in and sit down! How is my darling, forest engineer? Good! Fantastic! Welcome to Jufrah! Tea or coffee? May I introduce, my cousin! Commander of the Air Force. Yes, you don’t understand! The news agencies say that Air Force Commander made the revolutionary attempt in Beni Walid. But, how it is possible, that he is not in the prison? Instead, he is sitting and drinking tea with Mr. Murole. This country is fantastic! Everything can happen and nothing happens!

Hafad Zaidan on minun lempimieheni Libyassa. Hän on karisman tiivistymä. Hän oli kunkkuna Jufran keidaskaupungeissa. Huhujen mukaan nykyään hän toimii kiinteässä yhteydessä Benghazin sotapäällikön kanssa. Ministeriainesta varmaankin.

Mr. Murole, this is our architecture!

Jufran kaupungin asuntokorttelit ja hallintokeskus sijaitsee Hunin keidaskaupungissa 300 km Välimeren rannikolta. Suunnittelussa jouduimme kovaan taisteluun British Standardia vastaan. Standardi ei ollut suinkaan suotuisa tiiviin ja matalan tekemisessä. Hankkeista tuli kuitenkin pienoinen menestys. Hallintokeskus oli ehdokkaana ja lyhyellä listalla Aga Khan palkinnon suhteen. Jäimme kuitenkin kalkkiviivoille. Asuntoalueet saivat palkinnon Magreb-maiden arkkitehtikilpailussa. Parasta oli, kun paikalliset rakentajat ilmoittivat hallintokeskuksen edustavan paikallista arkkitehtuuria.

Mr. Murole, I don’t accept Magreb-style

Nuori arkkitehti Ali oli saanut opetuksensa Benghazin yliopistossa. Hänen koulussaan opettivat suomalaiset arkkitehdit. Olli Kivinen oli saanut sovittua Teknillisen korkeakoulun ja Benghazin yliopiston yhteistyöstä. Mainitaan nyt opetuksen johtavina niminä Jouko Koskinen ja Heikki Tegelman. Monia muitakin tuttuja oli Suomesta. Taisivat siinä minunkin sormeni olla pelissä. Pienet sadan tonnin mummonmarkan lahjukset tarvittiin vastapuolen pomon tukirahastoon. Arkkitehti Ali sai vastuulleen meidän Sirten ja Jufran hommamme. Hän oli Alvar Aallon ihailija, eikä hyväksynyt arkkitehtuurissa paikallisten suosimaa Magreb-tyyliä. Jussi Jauhiainen Sirtessä ja Jussi & Dynis Jufrassa hoitelivat tyylin oikeaan muottiin.  Soittelen Alille usein. Hän uneksii menneestä ajasta ja yhteistyöstä. Nyt ovat ovet kiinni.

Mr. Murole, could I join you in your summer cottage?

Kuwaitin Jahran kaupunkikeskus oli ensimmäinen vapaan viennin kohteemme. Tutustuin maan pääinsinööriin ja hänen perheeseensä. Maa oli kehittymässä kohti jonkinlaista demokratiaa. Se halusi kehittyä Israelin jälkeen seuraavaksi demokraattiseksi maaksi alueella. Näin kuwaitilaiset ystäväni kuvittelivat. Naisetkin olivat vahvassa roolissa. Oheinen indeksi kertoo Kuwaitin olevan tällä hetkellä Lähi-idän maista toiseksi tasa-arvoisin Tunisian jälkeen. Maan naisilla on työhön osallistuminen jopa miehiä suurempi. Takaisin 80-luvulle ja tarinaan.

Kuwaitin pääinsinöörin kuvankaunis vaimo vieraili miehensä kanssa Suomessa. Miehelle Tampere oli tuttu paikka. Olivat vierailleet ystäväjoukolla Tampereella useana kesänä. Nyt pariskunnan vieraillessa Helsingissä heidän ensimmäinen kulttuurinen ongelmansa oli hotelliin sisäänkirjautuminen. Heillä kun oli passissa arabien tapaan eri sukunimet. Naiset siellä eivät käytä miehensä sukunimeä. Siihen aikaan Suomen hotelleissa ei susipareja hyväksytty. Asia selvisi, mutta sitten tapahtui kummia. Ihana Nadja soitti minulle ja ehdotti, että hän tulisi mielellään minun kanssani kesämökilleni remonttia tekemään – miehellä kun oli muita hommia. Se oli liikaa Kikka-vaimolleni. Tuollainen ehdotus kuivasi kyllä minunkin suuni. Pidin sen kiinni. Siinä sitä oltiin niiden alistettujen naisten kanssa. Sittemmin Saddamin hyökkäys Kuwaitiin sotki maan demokratiasuunnitelmat ja osittain myös odotetun naisten vapautumisen.

Sukupuolten tasa-arvoa kuvaava indeksi WEF Global Gender Gap Index kertoo jotain naisen asemasta. Indeksi mittaa taloudellista osallistumista, koulutusta, terveyttä ja poliittista asemaa. Valitsin tähän muutamia aiheeseen liittyviä esimerkkimaita. Indeksi 2018 kertoo sukupuolten tasa-arvossa kärkimaiksi Islannin, Norjan, Ruotsin ja Suomen. Nicaragua on heti Suomen jälkeen. Siinä ovat myös Rwanda, Filippiinit ja Namibia. Arabimaat ovat tässä suhteessa huonossa hapessa. Paremmuusjärjestyksessä eräät arabimaat menevät näin: Tunisia, Kuwait, Egypti, Jordania ja hännän huippuna Syyria. On tuo outo juttu. Naisten tasa-arvo ei ole juurikaan yleisesti kasvanut kuluneiden 12 vuoden aikana. Viime vuosina on menty alamäkeä Suomessakin. Vietnam ei nouse, vaikka maa vaurastuu. Sri Lanka menee rajusti alaspäin. Syyria pohjamudissa. Kuwait rikkauksineen häilyy alamaissa. Tulipa tähän hieman vakavaakin asiaa!

Tämän vakavan asian yhteydessä hieman hämmästyttää. Kaikissa tuossa tilastossa mainituissa maissa, Saudeja lukuun ottamatta, esiintyi minun alani työelämässä suhteellisen paljon naisia. Naisia on hallinnon ja suunnittelun johtavissa asemissa. No, esimerkiksi Bagdadissa ja Tripolissa kaupungin Chief Engineer oli aikoinaan nainen. Nuo monet virkanaiset jotka minä kohtasin, olivat voimakkaita tyyppejä. Tietäviä ja käytökseltään iloisen ystävällisiä. Vain harvoin jättivät uskonnollisista syistä vieraan miehen kättelemättä. Erityisesti muistan päteviä naisammattilaisia Jordanian, Tunisian, Syyrian ja Libyan suunnittelumaailmassa - tietysti unohtamatta Sri Lankaa, mutta sairaalamaailmassa naisten osuus onkin aina ollut dominoiva. Minun henkilökohtaiset kokemukseni ulkomaisten sairaaloiden osalta ovat vähäiset. Mutta, totta on, pääosin ollaan miesten maailmassa.

Kevennetään hieman. Vieraat vierailta mailta ovat hämmästelleet eniten suomalaista mökkielämää. Hebein maakunnan tiehallinnon kiinalaisjoukko oli ihmeissään, kun vein heidät mokilleni Tammelaan.  Metsä, puhdas järvivesi ja hetken melonta inkkarikanootilla. Hurraa – wansui! He kirjoittivat vieraskirjaan Suomen olevan kuuluisa järvistään ja LT:n olevan kuuluisa Murolen kesämökistä järven rannalla. Libyalainen Hussein kysyi heti astuttuaan autosta sankan metsän peittämiin mökkimaisemiin - tuttuun tankerotyyliin: ”Mr. Murole, no danger animals here?” Hän kuitenkin nautti suunnattomasti takan tulella keitetystä teevedestä. Sanoi teen maistuvan avotulella keitettynä aivan muulta kuin kaasulla tehtynä. Jordanialainen Jamal taas väitti saunassa kaiken kuuman tulevan hänen päälleen: ”Mr. Murole, all heat is coming on me!” Kansalaisuudesta ja kulttuurista riippumatta mökin mustan saunan luomat muhevat ilot tuntuivat soveltuvan kaikkien pintaan.

Metsistä hiekalle

Valtavat mielikuvat menneestä pyörivät mielessä. Olisi tarve kertoa niistä ajoista ystäville ja kylän miehille. Mutta ne ajat ovat olleet ja menneet. Ketään ei juuri kiinnosta. Ehkä niitä kysyjiä tulee joskus, kun ei ole enää kertojia. Kiinnostuksemme on lähempänä, omilla kaduillamme. Katsomme epäluuloisina noita vieraita kasvoja. Jotkut puhuvat haittamaahanmuuttajista. Silloin ennen - kilvan pyrimme heidän maihinsa ja markkinoillensa – ja onnistuimmekin.  Suomalaiset saivat erityistä tunnustusta asenteistaan. Tulimme metsistä ja marssimme hiekalle. Tapasimme kanssasieluja. Kulttuurit ovat kovaa tavaraa. Ne kestävät toisiaan uskomattoman hyvin. Niillä on vain yksi sitkeä ominaisuus. Ne eivät tahdo millään sulautua tai liueta toisiinsa. Eikä pidäkään. On pärjättävä omillaan ja luotava ylpeästi vuorovaikutus.

Jos sinua vielä jaksaa kiinnostaa: http://penttimurole.blogspot.com/2018/03/suunnittelijana-arabimaissa.html

Walpuri 2019 ja kotikaupungissa uusin silmin!

Palasin Helsinkiin yhden viikon Kreetan vierailun jälkeen. Matka oli hieno, sillä kevään ensimmäiset päivät olivat käsillä. Kerroin matkasta edellisessä blogissani. En siis kerro siitä sen enempää. Nyt on tarkoitus kirjoittaa jotain siitä ihanasta tunteesta, jonka koin ajeltuani autolla kierroksen omassa kotikaupungissani Helsingissä. Pieni ulkomaanmatka avaa silmiä näkemään kotikaupungin uudella tavalla. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kevään vihreys oli puhjennut huumaavaan kauneuteen. Ihmeellinen kirkkaus lähes sokaisi silmät. Esiin tunkeutuneet hiirenkorvat saivat läpivalaisun auringon säteistä. Hopeanharmaita haavan urpuja kiilsi valossa kuin kirsikan kukkina. Suomi on ihmeellinen maa ja me saamme olla tämän maan kansa.

Ajoreitilläni heräsi monia ajatuksia. Kaikki ajatukset eivät olleet pelkästään myönteisiä – vaikka juuri nyt tämän uudelleennäkemisen hetkellä myönteisyys painoi raskaasti vaakakupissa. Ajatukset liittyivät ympäristön kehittämiseen. Katuihin ja niiden laatuun. Rakennusten suhteeseen meidän luonteenomaiseen matalaan maastoprofiiliimme. Valoon ja sen virtaukseen. Vihreyteen ja mereen kaupungissamme. Toisaalta ajatukset liittyivät meidän käyttäytymiseemme kaduilla, pyörän sarvissa tai auton ratissa. Huomasin yhtäkkiä meidän käyttäytymisemme hienoja puolia. Olen kirjoitellut liikenneraivosta. Nyt kun uudistunein silmin seurasin helsinkiläisten rauhallista liikennekulttuuria, hieman ylpistyin. Se oli suuri kontrasti viikon aikana kokemaani toisenlaiseen tapaan sijoittaa oma vauhdin jano, räjähtävä äänimaailma ja kuolemaa pelkäämätön narsismi osaksi kaikille yhteistä kaupunkielämää.  

Saapuminen kotikaupunkiin herätti myös pelkoa. Olemmeko oikealla tiellä ryhtyessämme voimallisesti muuttamaan kaupunkiympäristöämme? Haluamme kaivaa lisää tunneleita ja pysäköintiluolia. Haluamme rakentaa uudenlaista Helsinkiä. Haluamme tiivistää ja kurottaa korkeammalle. Haluamme lisää asukkaita, emmekä pelkää segregaatiota. Uskomme kaikessa suunnittelun kaikkivoipaisuuteen. Uskomme kasvuun ja kulutukseen. Asetamme kilpailukyvyn kaiken perustaksi. Olemme valmiita kutistamaan viheralueita kaupungin kasvun kustannuksella. Haikailemme bulevardeja ja liikennevalojen siirtämistä kohti Kehä ykköstä. Rakennamme mahtavan raitiotieverkoston. Uskomme jopa maailman toiseksi pisimmän rautatietunnelin mahdollisuuteen Suomenlahden alitse. Ajattelemme toiveikkaasti suurista investoinneista ja niiden rahoitusmahdollisuuksista. Jotkut uskovat robottiautojen vilistävän kaduillamme jo muutaman vuoden päästä. Väestö ikääntyy ja raihnastuu, heidät haluamme pyöräilijöiksi ja jalankulkijoiksi.

Onko tässä kaikessa jotain väärää? Vastaan: tulevaisuuden suunnittelussa ei ole mitään väärää, tulevaisuutta on suunniteltava, on hienoa, että tulevaisuuden suunnittelua on saanut voimavaroja. Tulevaisuutta ei ole, me armoitetut olemme juuri sitä tekemässä. Nyt ovat kasvun ideologit vahvoilla. Päätöksenteko tuntuu tukevan kaikkea mikä tuottaa uutta infrastruktuuria, lisää kerrosalaa, enemmän kauppaa ja sen tarvitsemaa lisäväestöä. Harvaa kiinnostaa ilmastonmuutos tai sosiaalinen muutos. Kasvava Helsinki ja tiivistyvä Helsinki on valjastettu juuri näiden kahden asian ratkaisijaksi. Onko se valtakunnallisesti totta? Vai onko se äärettömän pieni marginaali? Tai olisiko asia toisin? Vastuu on vastausten antamista. Poliitikoille sälytetään vastuu. Vastaukset jäävät byrokratian kontolle. Vastuuaika ei ole vaalikausi. Se on sukupolvien ketju. Bisnes toimii kvartaalitaloudessa. Kansa tirkistelee median välityksellä tätä päivää. Vastauksia ei juuri kuulu. Miksi? Miten? Milloin? Keitä varten? Kenen toimesta? Tai onko niin, etten osaa lukea vastauksia? Näen edessäni yksisuuntaisen kadun. Vastasuuntainen liikenne on kielletty. Poikittaissuuntainen liikenne on epäsuotavaa.

Walpuri on ovella. Miksi nyt juuri walpurina ryhdyin näin epäileväiseksi ja ryhdyin kyselemään asioita joihin kukaan ei halua vastata? Walpuri on perinteisesti Euroopassa karjan laitumelle pääsyn juhlaa. Karja saa maistaa makeata kevään ruohoa. Riemu on rajatonta. Alkuperäisesti vappu eli walpuri on saanut nimensä Walburga-neidosta, joka 700-luvulla autteli kirkonveljiä saksalaisten käännytystyössä. Hänestä sitten leivottiin pyhimys. Germaanit juhlivat walpuria noitien ja taikuuden juhlana. Noidat lentävät yleensä tietojemme mukaan pääsiäisenä, mutta myös Walpurgisnacht-yönä noidat lehahtivat Blocksberg-vuorelle odottamaan itseänsä paholaista. Ruotsissa oli noitien paikkana Blåkulla ja onhan meilläkin Kyöpelinvuoremme. Blåkullassa noidat tanssivat paholaisten ja itse saatanan kanssa. Myös seksiä harrastettiin, mutta sanovat saatanan peniksen olleen aivan kylmän ja sperman olleen vettä ja kaiken lisäksi tempun tuloksena syntyi sammakoita.

Päätän tämän kotikaupungin jälleennäkemisen hetken iloisena ja erityisesti toivon ystävilleni, meidän kohtaloamme johtaville poliitikoille ja ansiokasta työtään tekeville byrokraateille, mukaan luettuna mittava konsulttikunta, ja kaiken kattava rakentajakunta arkkitehteineen ja insinööreineen, juristeja unohtamatta, toivon teille ruhtinaallisen iloista walpuria ja mahdollisimman vähän sammakoita.

Jos haluat tarkemmin perehtyä walpurin viettoon meillä ja muualla, niin klikkaa tuohon:

http://penttimurole.blogspot.com/2018/05/walpurin-viettoa-meilla-ja-muualla.html

Kreetan Paleochora – Libyan meren morsian

Olen tällä hetkellä Kreetan lounaisrannikolla Libyan mereen pistävällä niemellä nimeltään Paleochora (Παλιόχωρα). Antiikin aikaan paikalla oli vain esiin nouseva pieni saari. Paikka oli Kalamydin roomalaisen kaupungin satama. Kalamydi sijaitsi noin 9 km rannikolta vuoristossa. Nyt sieltä ei juuri löydy edes raunioita.  Vuonna 365 AD suuri maanjäristys ja sitä seurannut tsunami mullistivat alueen geografiaa. Maa nousi rannikolla noin 9 metriä ja silloin muodostui nykyinen Paleochoran niemi. Kerron nyt aluksi pienen kaukohistoriakatsauksen, ennen kun laskeudun jumalten sfääreistä tähän paikkaan. Jos Kreeta sattuu kiinnostamaan laajemmin klikkaa vaikkapa tuohon: http://penttimurole.blogspot.com/2014/04/kreeta-jumalien-ja-puolijumalien-saari.html

Paleochora on vajaan 2000 asukkaan kylä Libyan meren rannalla lounaisella Kreetalla. Kaupungin alue nousi merestä maanjäristyksen seurauksena vuonna 365 AD. Kylän lempinimi on Libyan meren morsian. Alueen tärkeä elinkeino on kasvihuoneviljely. Viisi kilometriä kylästä länteen sijaitsevat lähes 3 neliökilometrin laajuiset kasvihuoneet.

Kaukohistoriaa ja jumalten aikaa

Muistutan ensin saaren vanhasta historiasta. Täällä syntyi Ukko-Jumala Zeus, olemme siis Zeuksen kotisaarella ja syntymäsaarella. Täällä asuivat Zeuksen isä Kronos ja hänen äitinsä Rhea. Zeus siis syntyi aivan oikeasti jumalallisesta äidistään ja isästään. Hänen isänsä ei kuitenkaan rakastanut lapsiaan vaan söi ne kaikki yksitellen. Hänelle oli lausuttu ennustus isänmurhasta, lapset oli siis parasta syödä pois kuleksimasta. Vihdoin äiti Rhea kyllästyi ainaisiin lapsensyönteihin ja karkasi synnyttämään viimeisen poikalapsensa Idi-vuoren luolaan. Tuleva Ukko-Jumala sitten säilyi elossa ja hän sai isänsä oksentamaan myös aiemmin syödyt sisaruksensa hengissä päivänvaloon.   Zeus muodosti jumalperheen sisaruksistaan. Hän otti viralliseksi vaimokseen sisarensa Heran, jonka kanssa hän taatun sisäsiittoisesti teki neljä lasta. Hera oli avioliiton, naisten ja syntymän jumalatar, Poseidonista tehtiin merten, maanjäristysten, myrskyjen ja hevosten jumala, Hadeksesta tuli manalan hallitsija, hänen erikoisalaansa olivat kuolleet ja rikkaudet, Demeter oli maanviljelyn ja hedelmällisyyden jumalatar, Hestia puolestaan oli sydämen, kodin ja arkkitehtuurin jumalatar. Meidän nykyaikamme kannalta kiintoisia lapsia ovat Hermes, kauppiaiden ja varkaiden jumala sekä Afrodite, kauneuden ja rakkauden jumalatar - kas, kauppiaat ja varkaat, sekä kauneus ja rakkaus, ne kuuluvat näissä jumalallisissa asioissa yhteen. Zeus oli kova naistenmies.

Knossoksen palatsin rakensi kuningas Minos, joka oli Zeuksen ja foinikialaisen prinsessa Europan lapsi. Europan Zeus sai koukkuunsa tekeytymällä meren vaahdosta muodostuneeksi häräksi. Europa innostui härän kauneudesta ja hyppäsi selkään. Tuloksena syntyi Minos, Knossoksen hallitsija. Olisiko noista vanhoista valloitusajoista jokin salaperäisen jumalallinen kytkentä nykypäivään?

Odysseus purjehti Kreetan ohi siellä pysähtymättä. Ehkä hän kuitenkin kävi Candian satamassa täydentämässä vesi- ja muonavarastojaan. Hänen suuret seikkailunsa Homeroksen kirjaamina tapahtuivat Italian rannikolla. Siellä hän kohtasi mastoon köytettynä seireenit. Naisia Odysseus kohtasi useampiakin. Eräs Odysseusta kiehtonut nainen oli jumalnoita Kirke. Hän muutti Odysseuksen miehistön sioiksi. Tästäkin selvittiin.

Aika AD

Roomalaiset hallitsivat tätä saarta 500 vuoden ajan, bysanttilaiset 800 vuoden ajan, venetsialaiset vuosina 1200-1700 - viisisataa vuotta ja sitten ottomaanit 200 vuotta. Kaikki hallituskaudet ovat jättäneet jälkiään. Kreeta kuului vuoden 345 maanjäristyksen aikaan juuri muodostettuun Bysantin valtakuntaan. Hallitsijana oli Itä-Rooman keisari Valens. Länsi-Roomaa hallitsi hänen veljensä Valentinianus. Bysanttia eli Itä-Rooman keisarikuntaa johdettiin silloin Konstantinopolista käsin. Valtakunnan kielenä oli kreikka. Kristinusko tuli saarelle bysanttilaisten myötä 300-luvulta alkaen. Bysantti hallitsi saarta 1200-luvulle, jolloin venetsialaiset ottivat saaren haltuunsa. Ottomaanit valloittivat saaren venetsialaisilta lopullisesti 1669. Silloin alkoi muslimisaatio, jonka seurauksena 100 vuoden päästä yli puolet saaren väestöstä oli Kreetan muslimeita. Monet ortodoksit kääntyivät muslimeiksi parempien veroetuuksien vuoksi. Kreikanmuslimit eivät myöskään olleet moniavioisuudesta kiinnostuneita – niin sanovat. 1820-luvulla käytiin Kreikan itsenäisyyssotaa, johon kreetalaiset kristityt osallistuivat. Muslimit joutuivat siirtymään suurin joukoin maan pohjoisosiin. Ottomaanit säilyttivät kuitenkin saarella valtansa. Vuonna 1898 alkoi sitten suurempi kahina. Siihen osallistuivat länsivallat ja Venäjä jotka sitten evakuoivat muslimiväestöä turvaan kristittyjen uhalta. Muslimit joutuivat lähtemään saarelta Kreikan ja Turkin sodan jälkeen 1899. Muslimiväestöä oli vuonna 1800 noin puolet väestöstä ja vuonna 1900 vain 10 % väestöstä. Suuri exodus.

Brittien, ranskalaisten, Itävalta-Unkarin, saksalaisten, italialaisten ja venäläisten yhteinen laivasto höyrysi Kreetan rannikolle 1897. Tarkoituksena oli ollut pakottaa ottomaanit säällisiin hallintotoimiin alueella. Laivasto-osasto kuljetti kreetanmuslimeita turvaan Haniaan. Turkkilaiset lopulta karkotettiin saarelta. Kreetan komissaariksi tuli ottomaanien karkotuksen jälkeen Kreikan ja Tanskan prinssi Yrjö. Tämä prinssi oli myös sukua Venäjän tsaariperheelle.

Kreetan muslimien exoduksesta kertoo tämä kuva Hanian satamasta. Kristityt jahtasivat saaren muslimiväestöä ja heitä tuotiin turvaan Haniaan. Myöhemmin ottomaanien sulttaani antoi heille mahdollisuuden maanpakoon Turkkiin, Syyriaan, Libanoniin, Egyptiin ja Libyaan. Jotkut sanovat maanpakoon lähtijöitä olleen 30000 henkeä.

Palataan takaisin Paleochoralle

Minun historialähteeni eivät juurikaan selvitä Kreetan eteläisten alueiden historiaa roomalaiselta ajalta. Vanhat tuhat vuotiaat oliivipuut kertovat kuitenkin ajasta Bysantin aikana. Bysantti kukistui Konstantinopolin muurien murtuessa vuonna 1453. Osmanien Mehmed II ryhtyi kasvattamaan reviiriänsä. Venetsia oli turkkilaisten kauppakumppani, mutta myös riitapukari. Venetsia laajensi mahtiaan Välimerellä ja kenraali Marino Gradenigo rakensi Selino Kasteli linnoituksen Paleochoraan vuonna 1278. Venetsia oli mahtava merivalta ja yksi sen tärkeimmistä alueista oli Kreeta.

 Venetsian hallussa olivat laajat saaristoalueet Välimerellä 1575 AD. Paleochoran linnoitus rakennettiin jo ennen tämän kuvan tilannetta eli 1425.

Kasteli Selino näyttää näissä vanhoissa kuvissa varsin hienolta paikalta. Nykyään muureista ja talojen perustuksista on vain vähän jäljellä. Linnoitus on tietysti moneen kertaan rakennettu uudelleen. Venetsialaiset menettivät linnoituksen hallinnan taistelussa paikallisten kanssa vuonna 1332, mutta se rakennettiin kahdessa vuodessa kuntoon. Uudelleen linnoitus riistettiin venetsialaisilta merirosvo Barbarossan toimesta vuonna 1539, mutta se nousi jälleen. Vuonna 1645 turkkilaiset valtasivat linnoituksen ja venetsialaisten valta päättyi.

Saksa Kreetalla 1941-1944

Vieraisiin käsiin linnoitus joutui jälleen, kun saksalaiset maihinnousujoukot vuonna 1941 asettivat ilmatorjuntatykkinsä linnoituskukkulalle. Saksalaisten laskuvarjo- ja liitokonejoukkojen maahanlasku oli massiivinen. 13000 laskuvarjo- ja liitokonemiestä yhdistyneenä noin 9000 miehen ilmasiltaan hyökkäsi liittoutuneiden ja kreikkalaisten 40000 miehen puolustusväkeä vastaan toukokuun lopulla 1941. Kreeta antautui 1.6. Suomi aloitti 25.6 jatkosodan Neuvostoliittoa vastaan. Armeijan leivissä oli 600000 suomalaista. Saksa liittolaisineen aloitti 22.6 ”Operaatio Barbarossan” Neuvostoliittoa vastaan. Liikkeellä oli Saksan puolella pari miljoonaa miestä. Saksan armeijan toiminta Kreetalla ei jäänyt vaille tahroja. Aivan miehityksen alkupäivinä paikkakuntalaiset yrittivät vähäisin voimin harjoittaa sissisotaa. Kandanoksen tiellä olevassa laaksossa, muutama kilometri Paleochorasta pohjoiseen, paikalliset onnistuivat väijytyksessä tappamaan 25 saksalaista sotilasta matkalla tänne rantaan. Saksan armeijan vastustamisesta seurasi ankaria rangaistuksia. Kandanoksen kylä määrättiin hävitettäväksi ja kymmeniä teloitettiin. Samat lääkkeet otettiin käyttöön Paleochorassa. Väestö joutui pakkotyöhön miehittäjän tarpeisiin. Paikalliset puhuvat sadoista siviileistä jotka kuolivat nälkään. Vuoden 1944 lopussa piina päättyi, kun saksalaiset antautuivat brittijoukoille.

Saksalaiset olivat sijoittaneet ilmatorjuntatykin Selinon linnoituksen äärelle. Nyt tuo tykin sijoituspaikka on tyhjä. Kaupunki on elänyt rauhaisia aikoja keskittymällä tomaatinviljelyyn ja turismiin. Tomaatit kasvavat valtavissa kasvihuoneissa noin 5 km kaupungista itään

Saksalaisten sodanaikaisista kuvista päätellen elämä Paleochorassa oli hyvin rauhallista. Taisivat olla onnen poikia, kun eivät joutuneet itärintamalle. Vasemmassa kuvassa sotilas vie aasilla muonaa linnoitukseen. Toisessa kuvassa sotilaita parveilee tyhjällä kadulla.

Rakennustaidetta?

Edustaako Paleochoran kylä rakennustaiteellisessa mielessä jotain merkittävää? Onko täältä löydettävissä jotain Knossoksen perimäjälkiä? Vastaus lienee kielteinen. Vanhoja rakennuksia ei juuri ole. Tyyli on hyvin yhteinen nykytyyli Välimeren maille. Tasakattoja, parvekkeita. Vanhoja rakennuksia ei juuri näy. Jossain, ehkä hieman vilahtaa. Silti tuntuu kivalta, kun yli kaksikerroksisia taloja ei ole näköpiirissä. Parkkipaikoista ei ole pulaa. Tosin minä en sellaisia tarvinnutkaan, sillä ajoneuvoni on koko viikon ajan ollut E-Bike. Hurja peli. Kulkee pelkästään sähkön voimalla – niin haluttaessa.

Paleochorassa miellyttää rauhallisuus. Nyt pääsiäisen aikana väkeäkin kyllä riittää. Paikalliset lapsineen täyttävät lukuisat ravintolapöydät. Minä kiertelen sähköpyörällä kylää pitkin poikin. Satama on hyvin hiljainen. Kaduilla kuitenkin riittää menoa. Kylässä on 20 km/h tai 30 km/h nopeusrajoitus, riippuen siitä mistä suunnasta keskustaan saapuu. Meidän kadullamme nopeudet nousevat varsinkin iltamyöhällä lähelle 100 km/h. Autoista ja mopoista on riisuttu äänenvaimentimet – tai sitten ne ovat tipahtaneet hurjassa menossa. Minun sähköpyörästäni piti vielä mainita. Tekniset tiedot sanovat ajomatkaksi 50-70 km – riippuen käytetystä avustustasosta. Minä lähdin 125 kilon elomassalla (+pyörän massa 35 kg) kipuamaan rinnettä Azogiroksen kylään 8 kilometrin päässä ja puolen kilometrin korkeuteen. Akku oli perillä lähes tyhjä. Kotimatka sitten menikin pelkällä painovoimalla – ettei hätää. Suhteellisia nuo ajomatkat.

Kreetalaista ruokaa omin voimin

Paleochorassa on runsaasti ravintoloita. Niitä on kylän kirkolle johtavalla pääkadulla sekä molemmilla rannoilla. Ruokailupaikan voi valita tuulelta ja auringolta suojautumalla tai niistä nauttimalla. Meillä oli mukana oma kokki. Hän on Eemeli. Innostus paikalliseen kalakauppatarjontaan ja vihanneksiin johti jokapäiväiseen kreetalaisateriaan Eemelin loihtimana. Totta puhuen, Eemeli kreetalaisravintola ylitti paikalliset katuravintolat ruoan laadussa ja sen monipuolisuudessa.

No, luetellaanpa nyt eräitä menutuotteita: tuoreet sardiinit, kalamarirenkaita friteerattuina, mustekalaa haudutettuna, friteerattua kesäkurpitsaa ja parsaa, haudutettua vihreää paprikaa, haudutettua fenkolia, puna-ahventa ja tuoreita vihanneksia. Jälkiruokana nautittiin paikallisen lähileipomon baklava-tyyppisiä hunajaleivonnaisia.

Naiset ovat myös piirrelleet. Tässä on Maikin kuva Antista paikallisten puskien kehystämänä.

Nyt on ortodoksien pääsiäinen

Pitkäperjantain yönä lähti Paleochoran ”Evangelista”-kirkolta ristin kulkue. Olin jatkuvasti ajatellut meneväni puolen yön aikaan kulkuetta katsomaan. Istuimme Liisan kanssa parvekkeella odottamassa kirkonkellojen kilinää. Sitten alkoi vanhaa miestä väsy painaa ja kulkue jäi katsomatta. Nyt on vielä lauantai-iltana tilaisuus nähdä perinteinen kirkonkierto Kristuksen ylösnousemuksen ilosanoman kunniaksi. Kirkko kierretään täällä kolmeen kertaan. Näin minulle kerrottiin. Olimme sitten Liisan ja Eemelin kanssa pääsiäisyön jumlanpalveluksessa lähes kirkon etupenkissä. Sen me tiedämme että seremonia on muuttumaton kautta aikojen. Puolen yön aikaan julistettiin ilosanoma Kristuksen ylösnousemuksesta. Kansa kerääntyi sankoin joukoin kirkon edustalle kynttilät käsissään. Kirkkoa ei kuitenkaan kierretty. Se oli pettymys. Olimme valmistautuneet kirkon kiertoon muun joukon mukana. Ilotulitus pauhasi. Pariskunnat suutelivat toisiaan. Lapset häärivät mukana. Tunnelma oli hieno. Palasimme kotiin valaistuneina.

Kirkko sinänsä on kaunis ja tunnelmallinen. Se on rakennettu jo turkkilaisaikaan ennen vuoden 1898 sotaa. Voit katsoa kirkon sisäkuvia osoitteessa pentti murole instagram. Kellotorni on ihmeellinen. Se muistuttaa itämaista pagodia. Olisiko jokin merenkulkija tuonut mallin kaukomailta? Tätä miettiessä.

Hallitusohjelmarumbaa ilmastosta ja liikenteestä, verotus hajottamassa kuviota

Saimme juuri nähdä Sitran tuottaman ohjelman verotuksen uudistamisesta ja siinä ohessa ilmastopolitiikan hoitamisesta. Nyt vierivät isot kivet. Asiantuntujat kuten Sixten Korkman sanovat kysymyksessä olevan vuosien työn. Sitä työtä ei hallitusohjelmaa valmisteltaessa voida tehdä. Kysymyksessä ovat vielä veronalennukset niin kansalaisille kuin yrityksillekin.  Juuri tästä ennen vaaleja puhuttiin. Kokoomus esitti veroleikkauksia, demarit ja vasemmistoliitto taas esittivät veronkorotuksia. Molemmat kyllä muistivat sanoa veronkorotusten tulevan vain rikkaille, ei köyhille. Minä en aio pistää lusikkaani Sitran suuren uudistuksen soppaan. En myöskään kykene siihen. Se on nimittäin soteen verrattava asia. Sillä asialla saa hyvin seuraavan hallituksen lyömään kintaat tiskiin kolmen troikan hallituksen tapaan. En suinkaan usko, että Rinteen juristijohtaminen tuottaisi Sipilän insinöörijohtamista parempia tuloksia monipolvisen kokonaisuuden ratkaisussa. Kun nyt edellisessä blogissani kerroin 70-luvun liikennepolitiikan mittavista uudistuksista parlamentaarisen yhteistyön kautta, niin sanon uskovani, että Sitran uudistuksen myrkynsyöttäminen kansalle on hieman samanlainen juttu. Kun Berner ryhtyi syöttämään kansalle markkinatalousmyrkkyä, kepu lysähti. Parlamentaarinen liikennekomitea syötti aikanaan kansalle erittäin pahanmakuista myrkkyä. Se oli kattonopeuksia ja turvavöitä. Parlamentaarinen liikennekomitea sai kuitenkin työnsä tehdyksi ja paljon muutoksia aikaan. Kaikki perustui parlamentaariseen yhteistyöhön. Klaus Klaudekopteri Bremerin ja muiden moottoritoimittajien ankara vastustus ja mediajulkisuus ei pystynyt rikkomaan poliitikkojen yhtenäistä rintamaa. Asiat olivat kiperiä ja sanan säilä heilui. Komitean sihteerit valittiin silloin poliittisin perustein - ammatti-ihmisiä kuitenkin. Nyt on uusien komiteiden ja uusien komiteasihteereiden aika. Sihteereiden työstä tulokset paljolti riippuvat. Hyvin valmisteltu asia johtaa toteutukseen. Huonosta valmistelusta saatetaan päätyä kriisiin. Kaivanpa nyt jälleen esiin nuo aiemmassa blogissani käsitellyt vaalilupausohjelmat. Katselen ilmastonmuutosta ja liikennepolitiikkaa. Aion tarkastella eroja aikatauluissa ja numeroissa.

Aiemmassa blogissani päättelin, että nyt on menossa ilmastovaalit. Ilmastonmuutokseen liittyvää sanastoa tuli suhteellisesti eniten vihreiltä, mutta muillakin – perussuomalaisia lukuun ottamatta. Ilmastonmuutoksen osuus sanoista oli suurin yksittäinen aihe. Toiseksi tärkein asiaryhmä oli sote.  Perussuomalaiset eivät kuitenkaan pitäneet sotea lainkaan esillä. Eniten sotea ovat hehkuttaneet kokoomus, demarit ja keskusta, mutta vasemmisto ja vihreät hengittävät niskaan. Liikenteestä käyttää suhteellisesti eniten sanoja vasemmistoliitto. Muut ovat kuitenkin samoilla halsseilla. Persut ja keskusta ovat vähiten kiinnostuneita liikenteestä. Maahanmuutto ei tunnu kiinnostavan muita puolueita kuin perussuomalaisia. Vähäiselle jäävät myös biopolttoaineet.

Verot nousevat keskiöön

Kun nyt Sitran selvityksen jälkeen verot ovat nousemassa tärkeimmäksi keskusteluaiheeksi laitoin vielä kuvan, jossa esiintyy ”vero”-sanan esiintymistiheys kyseisissä vaaliohjelmissa. SDP on esittänyt kestävän kehityksen arvonlisäveroa, jonka avulla ohjataan kulutusta vähähiiliseen ja ekologisesti kestävään suuntaan, mm. palveluihin. Kepu taas sanoi, että yrittäjien verotusta ei saa kiristää, vaan sitä voidaan maltillisesti keventää esimerkiksi yrittäjävähennystä korottamalla. Ansiotulojen verotuksen keventämisvara on kohdennettava pieni- ja keskituloisiin. Vihreät haluavat valmistella verouudistuksen, jossa siirretään verotuksen painopistettä työn verotuksesta ympäristön kuormituksen verotukseen ja torjutaan veronkiertoa. Vihreät haluavat vielä kompensoida – muiden tavoin - ympäristö- ja kulutusverojen vaikutukset pienituloisille tulonsiirtojen ja tuloveron alennusten kautta. Työn ja yrittämisen sijaan kokoomus haluaa verottaa enemmän päästöjä ja haittoja. He käyttäisivät verotusta ilmastonmuutoksen torjuntaan. Perussuomalaiset haluavat laskea sähköveroa teollisuuden eduksi ja kotitalouksien verotusta kansalaisten eduksi. Perussuomalaiset haluavat myös vähentää polttoaineiden, myös lämmityspolttoaineiden, sekä polttomoottoriautojen verotusta. He ovat erityisen huolissaan verotulojen valumisesta maahanmuuttajien hyväksi. Vasemmistoliitto kannattaa hyvätuloisten kovempaa verottamista perustulojärjestelmän luomiseksi. He haluavat myös progressiivisuutta pääomatulojen verotukseen, varallisuusveroa ja lahja- ja perintöveron tiukentamista. He haluavat myös vakuutuskuorten, holding-yhtiöiden ja muiden vastaavien omistusjärjestelyiden veroetuja poistettavaksi.

Mikä asia muodostuu hallitusneuvotteluiden kiistaksi? Onko se liikennepolitiikka tai onko se ilmastopolitiikka? Tai onko se sittenkin veropolitiikka? Nyt yhtäkkiä näyttääkin siltä, että veropolitiikasta tuleekin se varsinainen erottava tekijä. Pääsevät piinaamaan Anttia, kaiken vanhan muistaen.

Onko avoimuus politiikanteon ongelma?

Nobelistimme Holmström sanoi Saska Saarikosken haastattelussa jotain nykyisen politiikanteon ongelmista: ”Liika avoimuus tuottaa huonoa politiikkaa, huono politiikka lisää poliitikkojen arvostelua, ja poliitikkojen arvostelu saa ihmiset vaatimaan lisää avoimuutta”. Toisessa haastattelussa hän puhuu taloustieteiden ongelmista. Monissa asioissa juuri taloustieteilijöiltä kysytään suunnitellun uudistuksen tulosta. Ensin hän sanoo: ”Taloustiede on vaikea ala. Taloudessa on paljon asioita, joita en vieläkään ymmärrä.” Sitten hän puhuu kansalaisista ja yhteiskunnasta: ”Ihmisten voi olla vaikea käsittää, että se mikä voi olla yksittäiselle ihmiselle hyväksi, voi olla vahingollista kansantaloudelle. Otetaan esimerkiksi säästäminen. Se voi olla perusteltua joillekin, mutta jos kaikki säästävät, se on vahingollista kansantaloudelle, koska tulee taantuma.” Holmström korostaa, että taloustiede ei ole luonnontiede, mutta talousteoriaa tarvitaan jäsentämään kokeilla saatuja tuloksia. Ei ole siis lainalaisuuksia, jotka pätisivät samanaikaisesti erilaisissa olosuhteissa. Hän jatkaa: ”Taloustieteeseen perehtymättömät saattavat silti kysyä, mitä hyötyä on teoriasta, jos sillä ei voida estää vaikkapa yhteiskuntia ravistelevia talouskriisejä.” Ja vastaa: ”Kriisit ovat aina erilaisia. Siksi niitä ei voi ennustaa. Ymmärrämme kuitenkin yhä paremmin, miten kriiseistä päästään eroon. Se oli arvokasta edellisessä kriisissä.” Eipä siis taida edes nobelististamme olla apua hallitusohjelman muotoilussa.

Mitä tuo saattaisi tarkoittaa? Tarkoittaisiko se sitä, että paketti pitäisi saada valmiiksi ennen sen julkista raatelua. Jos se päästään raatelemaan pienissä osissa prosessin kuluessa, tapahtuu lopulta se mikä Sipilän sotelle ja maakuntauudistukselle tapahtui, vaikka sitä oli kannattamassa hitaasti hupeneva eduskunnan enemmistö.

Ilmastoa ja liikennettä

Minä tyydyn nyt tarkastelemaan vain ilmastopolitiikkaa ja liikennepolitiikkaa, vaikka ne eivät yksin irrallaan olekaan ”toimikelpoisia” tarkastelukohteita. Kun tarkennetaan ilmastonmuutoksen ja liikenteen alueita vaaliohjelmissa mainittujen avainsanojen suhteellisen esiintymisen perusteella, havaitaan päästöistä olleen puhetta kaikissa vaaliohjelmissa. Päästö-sanan mainitsevat kaikki. Jotkut kerran, jotkut useammin. Energiaverosta uskalsivat puhua vain vasemmistoliitto ja demarit. Hiilinegatiivinen ja hiilineutraali olivat kaikkien muiden paitsi kokoomuksen ja perussuomalaisten käyttämiä käsitteitä. Hiilinieluista puhuivat eniten vihreät ja keskusta, myös vasemmistoliitto ja demarit. Päästökauppa mainittiin demareiden, vasemmistoliiton ja vihreiden tekstissä

Voiko näiden muutamia sanoja koskevan kvasianalyysin perusteella arvioida jotain hallitusohjelman ongelmakohdista. Ei todellakaan, ei ainakaan esteitä hallitusyhteistyöhön. Eihän kukaan tässä vastusta mitään. Kysymys on vain ajoituksesta No, tietysti on kysymys energiaverotuksesta ja päästökaupasta. On tietysti kysymys yritystukien poistosta. Viime hallituksen kunnianhimoinen yritys yritystukien setvimiseksi ja poistamiseksi meni mynkään. Saavutetun edun poistaminen, pienenkin, se ei tahdo onnistua ilman vastakauppoja. Outoa ettei edes kokenut kehäkettu Mauri Pekkarinen tempussa onnistunut, vaikka teollisuudelle oli annetta kikyä kepin kanssa ja ilman.

Jos nyt uuteen hallitukseen olisi yhteen sovitettava demareiden arvoille sopivia puolueita niin eroa syntyy lähinnä aikataulutavoitteissa. Hiilineutraalisuuden suhteen demarit pyrkivät tuohon valtakunnallisten hiilidioksidipäästöjen ja metsien hiilinielun väliseen tasapainotilaan vuonna 2035. Kokoomus puhuu vuosikymmenestä 2040. Vasemmistoliitolle sopiva aika olisi 2030-luvun alkupuoli. Vihreät ovat kunnianhimoisia, he haluavat vuotta 2030. On tehtävä kahta asiaa. Päästöjä on saatava pienenemään ja hiilinielua kasvamaan.

Suomen CO2 –päästöt ovat tällä hetkellä noin 55 milj. tonnia vuodessa. Metsien hiilinielu syö hiilidioksidia 25 milj. tonnia. Erotus on siten 30 milj. tonnia CO2. Tämä erotus täytyisi saada nollaan, silloin olisimme hiilineutraali. Jotkut ovat ennustaneet päästöjen vähenevän siten että vuonna 2050 olisimme päästöissä kolmanneksessa nykyisestä eli tasolla 20 milj. tonnia. Metsien ja peltojen hiilinielua onnistuttaneen kasvattamaan tasolle 30 milj. tonnia. Tämä kehitys tarkoittaisi hiilineutraaliutta vuonna 2039.

Puolueilla on tavoitteita joiden mukaan hiilineutraalisuus toteutuisi välillä 2030-2045. Tässä 0n kaksi ryhmää. Vihervasemmisto yhdessä RKP:n kanssa uskoo aikaan 2030- 2035. Kokoomus, kristilliset ja kepu olisivat tyytyväisiä 10-15 vuotta myöhäisempään ajankohtaan. Ovatko nämä tavoitteet sopeutettavissa? Mikä olisi hallitusohjelman vuosiluku? Se ei ole yhdentekevä luku. Ydinvoimaa olisi saatava lisää. Tuulivoima vaatisi rajua lisäystä. Maalaiset ja metsänomistajat pitäisi saada biotalouden päälle. Etanolin tuotantoa olisi lisättävä. Metsiäkin olisi hoidettava uudella hiilimyönteisemmällä ja samalla monimuotoisuusmyönteisemmällä tavalla. Jos joku luuli, että tämä olisi helppo nakki – hän erehtyy. Jompikumpi iso porvaripuolue tarvitaan hallitukseen. He ovat kaukana demareiden ja vihreiden vuosiluvusta. Jos hallitukseen otettaisiinkin perussuomalaiset, heiltä vaadittaisiin takinkääntöä. Ehkä se oikea hallitusyhteistyövuosi olisi juuri tuo missä käyrät leikkaavat, eli vuosi 2039?

Liikenteen suhteen on kahdensuuntaisia tavoitteita

Rahaa tarvitaan liikenteen sujuvuuden parantamiseen. Nopeutta halutaan lisää niin radoilla kuin maanteillä. Toisaalta halutaan siirtää ihmisiä henkilöauton jakkaralta pyörän selkään ja joukkoliikenteeseen. Liikenne on myös hyvä veronmaksaja. Olisiko niin että valtion kassaan kilahtaa joka vuosi 5 miljardia riihikuivaa. Liikenteen on vähennettävä CO2-päästöjä kolmannekseen nykyisestään. Päästöjä vähennettäessä verotulot pienenevät. Minullakin eilen, kun ajelin Pakilasta Lauttasaareen ja takaisin kulutus oli 1,9 litraa sadalla. Ei siitä paljoa bensaveroja irtoa.  Kaikki ratkaisut ovat nollasummapeliä. Keskustelu velloo. Kuorma- ja pakettiautoliikenne on voimakkaassa kasvussa. Jakamistalous ja nettikauppa vievät meitä tavarankuljetusyhteiskuntaan. Tieliikenteen tavarankuljetuksen CO2-päästöt ovat yli kolmannes kaikista tieliikenteen päästöistä.  Henkilöautojen päästötalkoissa ratkaisuksi on tarjottu kaupunkien tiivistämistä ja sähköautoihin siirtymistä. Whim uskoo autonomistuksen siirtyvän vuokrakalustoon. Minun laskelmani jakamistalouden suhteen ovat pessimistisiä. Ne uskovat liikennekustannusten nousuun palvelutarjonnan parantuessa, oli sitten kysymys ubereista tai whimeistä. Lue vaikka: http://penttimurole.blogspot.com/2018/06/nostan-sinulle-hattua-sampo-ja-whim.html .  

Tiivistämällä raavitaan pintaa, radat eivät ratkaise ongelmaa

Kaupunkien tiivistäminen voi olla hyvä asia, mutta sillä ei ratkaista liikenteen ekologiaongelmaa. Sitä ei myöskään ratkaista panostuksella raideliikenteeseen. Lue vaikka minun blogini http://penttimurole.blogspot.com/2019/03/raideliikenne-vanhentunutta-teknologiaa.html tai    http://penttimurole.blogspot.com/2019/01/poliitikot-puhuvat-ilmastonmuutoksesta.html . Nyt viime aikoina retoriikka on korostanut vähäpäästöisiä autoja yleensä. Puhetta on ollut myös työsuhdeautoista. On kuviteltu niiden uusiutumisen tuovan sähköautoja markkinoille. Toppuuttelen hieman. Työsuhdeautoja on vain 80000. Se on 3 % meidän henkilöautokannastamme. Vain pieni osa työsuhdeautoista on nykyisten sähköautojen hintaluokassa. Työsuhdeautoilu sinänsä on hieman arveluttava ilmiö. No, onhan se ikään kuin veronkiertoa autottomiin työtovereihin verrattuna.  

Mitkä ovat liikenteen lähestymiskysymykset hallituskokoonpanoa muodostettaessa? Jotenkin se on helppoa. Mutta katsotaan ensin, miten vaaliohjelmat keskustelevat. Perussuomalaisia lukuun ottamatta noin kolmannes vaaliohjelmien sanoista puhuu tieliikenteestä ja yksityisautoilusta. Puolesta ja vastaan. Raideliikenteestä suhteellisesti eniten puhuvat kokoomus ja vasemmisto.  Myös demareilla ja vihreillä raideliikenne puskee esiin. Keskusta ei ole raiteista innostunut, puhumattakaan että perussuomalaiset siitä puhuisivat. Joukkoliikenne on vahvasti demareiden ja keskustan agendalla. Sitä eivät unohda myöskään vihreät ja vasemmisto. Ruuhkamaksut ovat vaikea aihe. Vihreät ja vasemmisto uskaltavat sen mainita.  Muut vaikenevat. Biopolttoaineet ovat keskustalle tärkeä aihe. Myös vasemmisto, vihreät ja demarit ovat asiasta innostuneita. Ja lopuksi sähköautot. Vihreille tärkeä juttu, myös hieman demareille. Muut jättävät mainitsematta. Onko tässä asetelmassa esteitä hallitusyhteistyölle? No ei mitenkään. Kaikista liikenneasioista voidaan hyvin sopia.

Sähköautot pelastuksen enkeleinä?

Keskustelu sähköautoista on käynyt kuumana, kun puolueiden johtohahmot ovat kokoontuneet. Ministeriön tai oliko se VTT:n laatima tutkimus, on asetettu kyseenalaiseksi. Petteri Orpo oli sitä mieltä, ettei ministeriön tavoite ole mahdollinen. Myös Sampo Terho epäili tavoitetta, mutta hänen mielipiteellään ei enää ole arvoa. Jussi Halla-ahon mielestä tavoite on täysin epärealistinen. Li Andersson oli huolissaan käytettyjen sähköautojen saatavuudesta. Sanna Marin halusi työsuhdeautot sähköisiksi. Pekka Haavisto säesti Sannaa. Erityisesti Sanna halusi työsuhdeautot sähköisiksi. Hän arveli sähköisten tai vähäpäästöisten autojen määräksi vuonna 2030 750000 kappaletta eli 28 % henkilöautokannasta. Nythän niitä on hybridit mukaan luettuna 1,5 % henkilöautokannasta. Täyssähköautoja on tuskin vielä nimeksikään. Niitä on 2000 kappaletta.

Olen ihmetellyt autokannan muutosta ja päästöjen vähenemistä. Oletan autojen myynnissä tapahtuvan suuren käänteen viiden vuoden sisään. Vuonna 2030 myytävistä autoista 80 % olisi vähäpäästöisiä. Niistä noin kaksi kolmannesta täyssähköautoja. Tämä tarkoittaa, että Suomen autokannassa vuonna 2030 olisi 5 % sähköautoja (230000 sähköautoa) ja 24 % vähäpäästöisiä autoja sähköautot mukaan luettuna (610000 vähäpäästöistä autoa). Tällainen kehitys tarkoittaisi, että henkilöautoliikenteen pakoputkipäästöt vähenevät vuoteen 2030 mennessä nykyisestä 10 milj. tonnista 8 miljoonaan CO2-tonnin ja vuoteen 2050 mennessä 5 milj. CO2-tonniin. Tämähän ei meille riitä. Noiduttu ympyrä tosiaankin. Näissä minun päästölaskelmissani ei ole mukana autojen elinkaaripäästöjä, ei suinkaan, mukana ovat vain auton käytössä syntyvät päästöt. Onko niin että sähköautojen valmistuspäästöt jätetään jenkkien, kiinalaisten sekä muiden autontuottajamaiden taakaksi. Ne eivät meihin liity. Jos nyt kuitenkin haluaisimme ajatella kokonaisvastuuta ja ottaisimme kontollemme ostamiemme autojen elinkaaripäästöt tulisi vuoden 2030 CO2-päästöiksi 11 milj. tonnia ja vuonna 2050 olisimme tasolla 9 milj. tonnia. Tästä ei kukaan puhu.

Liikenteen päästöistä vaaliohjelmat eivät paljoa puhuneet

Vasemmistoliitto uskoi voivansa tehdä Suomen liikenteen päästöttömäksi vuonna 2045. Demarit linjasivat vähäpäästöisten autojen tavoitteeksi vuonna 2030 yhteensä 750000 autoa. Liikenteen päästöjen vähentämisestä demarit puhuvat yleisellä tasolla. Vihreät haluavat kieltää muiden kuin nollapäästöisten autojen myynnin vuoden 2030 jälkeen. Kirjoittavat nollapäästöisistä, eivät puhu mitään elinkaaripäästöistä. Korostavat tukia sähköisten ajoneuvojen ostajille mukaan luettuna sähköpyörät. Keskusta kirjoittaa ihmisten oikeudesta ajaa tulevaisuudessakin autolla, hyvän makuisen ruoan syömisen lisäksi. Perussuomalaiset sanovat Suomen olevan promilletoimija päästöjen suhteen. Ehdottavat päästöjen vähentämistä siellä missä ne syntyvät.

  

Tässä vielä hieman laajempi laskelma. Sähköntuotanto on oletettu puhtaaksi, ajoneuvojen elinkaaripäästöjä ei ole huomioitu, kuvassa vielä tavarankuljetus sekä teillä että raiteilla. Edellisiin kuviin verrattuna henkilöautoliikenteen päästöt ovat tässä laskelmassa 10 milj. tonnia (laskentatavasta johtuen).  Kaavion mukaan nykyisestä 17 miljoonasta kokonaistonnista päästään vuonna 2030 11 miljoonaan tonniin ja vuonna 2050 ollaan 5 miljoonassa tonnissa CO2.  Nämä eivät ole seuraavan hallituksen hallitusohjelmamurheita, ne ovat pitkän tähtäyksen juttuja. Vuoteen 2030 hallitus ehtii jo vaihtua pari kertaa. Tällä hallituksella on kuitenkin alkuunpanijan rooli. Jos asiat halutaan panna liikkeelle, kaikkien täytyy olla sitoutuneita. Jos joku vähättelee ilmastoasiaa ja panee kapuloita rattaisiin, hän/se/puolue on sopimaton ns. muutoshallitukseen

Murinaa lentoverosta

Poliitikot ovat selkeästi ilmoittaneet lentoveron kansainväliseksi kysymykseksi. Meidän puolueistamme lentoveroa haikailevat vaaliohjelmissaan demarit, vasemmistoliitto ja vihreät. Vasemmistoliitto lupaa lentoveron avulla ohjata ilmastonmuutoksen kustannuksia erityisesti suurituloisille paljon lentäville. SDP kannattaa lentoliikenteen päästöohjauksen vahvistamista laajentamalla päästökauppa koskemaan kaikkia lentoliikenteen päästöjä, He aikovat selvittää lentoveron tai -maksun käyttöönottoa. Vihreät haluavat edistää raideyhteyksien luomista Eurooppaan ja vähentää lentämistä ottamalla käyttöön lentovero. Olikohan tuossa piilotuki Tallinnan tunnelille?

Hätä käsissä!

Lopuksi palaan Eero Paloheimon hätähuutoon. Hän kaipasi poliitikkoja, jotka tarttuisivat isoihin asioihin. Isoilla asioilla hän tarkoitti globaalia katastrofiin johtavaa tilannetta.  Suomesta tulee EU:n puheenjohtajamaa. Suomella on tilaisuus toimia. Mikä olisi oikea toimintasektori? Suomi on metsien maa. Suomessa on sekä tietoa että kokemusta metsien hoidosta. Nyt olisi aika lanseerata tätä tietoa maailmalle. Suomi voisi esittää käänteentekevän strategian maailman metsien suhteen. Strategian jonka Eurooppa ottaisi omakseen. Outoa että metsät voisivat meidät pelastaa. Näin kuitenkin on. Siis hyvä hallituksemme – tuleva sellainen: On isojen tekojen aika - pienten kansallisten tekojen rinnalla.