Tammerkosken kuohuja

Valkoisen rintaman vyöryessä kaupunkiin 6. huhtikuuta 1918, tuhannen hengen joukko, miehiä ja naisia, murtautuu piirityksen läpi Pispalassa. Väinö Linna kuvaa mielen kaaosta, hyvien toiveiden häviämistä ja avuttomuutta Pohjantähden toisessa osassa näin:  

”Niin vaelsi tämä sarka- ja sarssikansa tappionsa tiellä.

Se oli ruvennut rehentelemään kohtalolleen

ja kohtalo löi sitä niin kuin jumalien on tapana uhmaajilleen tehdä.

He olivat nyt yksin.

Dantonit, Robespierret, Marat’t, Babeufit,

kaikki he olivat poissa.

Jäljellä olivat Koskela, Lepistö, Salo, Kuoppamäki, Lahtinen ja Ruotiala.”

Tammerkosken teollisuusmiljöön huumaavaan ihanuuteen sekoittuu aina katkera historia. Se tuo tajunnanvirtaan kuvia kansalaissodan, sisällissodan, vapaussodan hetkistä. Minun suvussani oltiin äidin puolella punaisia ja isän puolella valkoisia. Vain yksi henkilö, Heino, viilari, mummuni veli, joutui vankileirillä pistimellä seivästetyksi. Isäni ja hänen veljensä olivat teinipoikia. He toimivat valkoisten lähetteinä. Mutta tuo valokuva Tampereen kadulta. Siinä on eräs punaisten pikku-lähetti tavannut ansaitsemattoman kohtalonsa.

Nelikuukautisessa sisällissodassa menetti henkensä yli 30 000 suomalaista. Lisäksi kuolleiden joukossa oli viitisentuhatta venäläistä ja ruotsalaista. 30 % heistä kuoli teloituksissa ja 40 % vankileireillä. Punaiset joutuivat maksamaan ankaran hinnan tekemistään puolestatoistatuhannesta teloituksesta. Heitä teloitettiin kuusi yhtä teloitettua valkoista kohti. Lisäksi kaupanpäällisinä vankileireillä kuoli 12000 punaista ja 2000 venäläistä. Kuolleiden suhde oli valkoisten ja punaisten välillä 1/5.

Kalevankankaan taistelussa nousivat valkoisten tappiot lähes tuhanteen mieheen kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina. Punaisten tappiot olivat hyvin vähäisiä. Mannerheimin johtama Kalevankankaan hyökkäys epäonnistui tykistövalmistelun suhteen, ilmeisesti tiedustelun ja tulenjohdon virheiden vuoksi. Punaisten Maxim-konekiväärit kaatoivat lähes 1000 hyökkääjää.

http://www.palasuomenhistoriaa.net/?Suomen_historian_k%E4%E4nnekohtia:Sis%E4llissota_1918_ja_Suomen_armeijan_synty:Sis%E4llissodan_tapahtumia_2%3A_Tampereen_taistelut_ja_sodan_loppu

  

  

Tampereen kaupunkisodassa oli 30000 sotijaa. Miehistövahvuus oli punaisten ja valkoisten välillä 45/55. Taistelut kestivät kolme viikkoa, maaliskuun puolestavälistä huhtikuun kuudenteen. Kaatuneita oli yhteensä noin 2000 ja punaisia vangittiin 11000. Vankeja seisotettiin päiväkaupalla Tampereen keskustorilla. Myös aktiivinen teloitustoiminta alkoi taistelujen tauottua. Punaisia teloitettiin sadoittain, joukossa sotilasneuvonantajana toiminut venäläinen everstiluutnantti Grigori Bulatsel. Kuva tuo mieleen tämän päivän Ukrainan.

Tampereen Vapriikki-museon valmistama filmi kertoo noista ajoista: Museum Centre Vapriikki /Tampere 1918 https://www.youtube.com/watch?v=PD0_AMHaJNA

Tampere ei ole minulle mikä tahansa kaupunki

Tampere on minun elämässäni kotikaupunkini Helsingin jälkeen selkeä kakkoskaupunki. Pommitustalvena 1944 kävin koulua Tampereen Suomalaisessa Yhteiskoulussa – isäni ylioppilaaksitulokoulussa. Asuin Nokialla, tätini oli siellä kunnanlääkärinä. Matka Tampereelle tapahtui joko junalla tai Paunun räjähtämäisillään olevalla ruskeaksi maalatulla puukaasubussilla. Kouluun käveltiin pitkin Hämeenkatua. Ruokatunnilla syötiin ihanaa aaltopahvikotelossa haudutettua kaurapuuroa serkkujoukon kanssa Rongankadulla - isoisän talossa.

  

Pommitustalvena 1944 Tampereen Suomalaisessa Yhteiskoulussa, ensimmäisellä luokalla, Pentti tuolla takarivissä, toinen vasemmalta. Luokan valvojana oli oppilaiden ihailema koulun rehtori Kauko Mankonen.

Tampereen kaupunkiseudun liikennetutkimus ja -suunnitelma 1969-1972

Tampereella oli myös nuoren insinöörin ensimmäinen suuri konsulttitehtävä. Vuonna 1969 tehtiin Tampereen liikennesuunnitelmaa autoistuvan yhteiskunnan henkeen. Tampereen liikennetutkimuksen ja sitä seuranneen liikennesuunnitelman johto oli järeä. Järeyden huipentumia olivat TVH:n ylijohtaja Väinö Skogström ja Tampereen kaupunginjohtaja Pekka Paavola. Ylimpänä kontrollöörinä ja päätöksenteon junttana oli tieneuvottelukunta. Tieneuvottelukunnan jäseninä olivat TVH:n pääjohtaja Martti Niskala, kaupunginjohtaja Pekka Paavola, rakennusneuvos Väinö Skogström, piiri-insinööri Veikko Saarinen, apulaiskaupunginjohtaja Veikko Vartola ja kaavoituspäällikkö Heikki Pöntinen. Tekemisen tasolla työtä johti työryhmä, jonka puheenjohtajana oli ”kuuma mies”, DI, jaostopäällikkö Seppo Hirvonen TVH:sta. Muina työryhmän jäseninä vaikuttivat kaavoituspäällikkö Heikki Pöntinen, liikenneinsinööri Mikko Mänty, yleiskaava-arkkitehti Antero Sirviö, vt. piiri-insinööri Mikko Köppä sekä Tampereen seutukaavaliitosta insinööri Jussi Leppänen. Työssä oli mukana myös aktiivinen nuorten diplomi-insinöörien kaarti. He edustivat tiehallintoa, Tampereen kaupunkia ja seutukaavaliittoa. Nimiä, joiden tulevaisuus oli alkamassa: Olavi Häkli, Pertti Heiskanen, Erkki Rajala, Mauri Ilva, Juhani Miilunpohja, Martti Päivänsalo, Matti Valorinta, Mikko Pirhonen, Olli Lammassaari ja Erkki Aaltonen.

 

Tampereen keskustaan ehdotettiin ajoneuvoilta rauhoitettua vyöhykettä ”Göteborgin mallin” mukaan. Kaiken piti olla valmiina vuonna 2000. Liikenne toimisi ulko-syöttöisesti eri sektoreille. Hämeenkatua ehdotettiin joukkoliikenne- ja kävelykaduksi. Kuten kuvasta näkyy, Pyynikin tunneli oli siihen aikaan valttia, rantatunnelista ei ollut tietoakaan, vaikka Kekkosentie oli jo kuvassa mukana.

Eksyin

Eksyin harhapoluille. Minun piti kertoa siitä miten kapitalistit säästivät sen minkä demarit olisivat olleet valmiit hävittämään. No, leikki leikkinä, mutta silti totta toinen puoli. Silloin kun nuori insinööri pääsi Tamperetta sormeilemaan, silloin juuri käytiin kiivasta keskustelua verkatehtaasta. Kaupungin johto oli asiasta harvinaisen selväpiirteinen. Kosken rannan säästäminen ei tullut kysymykseenkään. Kaupungin kaikkivoittava kilpailukyky vaati hotellitornia kaupungin ehdottomaan keskustaan.  Hätähuudot eivät auttaneet. Kaupungin demarikokoomusakseli hoiti homman. Verkatehdas purettiin kosken rannalta ja tilaa tehtiin hotellille ja kauppakeskukselle. Kilpailukyky oli turvattu. Hotellin suunnitteli arkkitehti Maunu Kitunen SOK:n kiinteistöosastolta. Mallia otettiin Amerikoista saakka, mm. Playboyhotelli mainitaan mallina. Rakennus valmistui vuonna 1986. Kauppakeskus Koskikeskuksen suunnitteli arkkitehti Antti Tähtinen. Hänen kasvonsa muuten esiintyvät tuossa esitetyssä luokkakuvassa. Olimme ikätovereita ja myös luokkatovereita.

Mittakaava ja vanhan miljöön säilyttäminen eivät olleet ajan henki. Tampereella käytiin kova taistelu Verkatehtaan purkamisesta. Kaupungin johdolla oli purkamisen suhteen selkeä käsitys: puretaan! Professori Olli Kivinen – ihana ystäväni - osallistui tähän purkamisen riemuun laatimalla ehdotuksen Verkatehtaan rannan rakentamisesta. Ehdotus oli uljas. Terassitalot olivat ajatusten muotia.

Tampereen keskustan ajallisia kerroksia on kuvattu hyvin Tampereen kaupungin teettämässä raportissa: Tampereen keskustan rakennettu kulttuuriympäristö 2012, A-Insinöörit.

http://www.tampere.fi/material/attachments/r/6LdTsBNBl/Rakennettu_kulttuuriymparisto2012_raportti.pdf

Kapitalistit säästivät Tampereelle ”vanhan kaupungin”

On hauskaa lukea Finlaysonin aluetta koskevaa esitettä. Siinä sanotaan Tampereen saaneen teollisuusmiljööstä ”vanhan kaupungin”. Tämä on varsinaisesti totta. Juuri nämä ”valtiot kaupungissa” sen tekivät. Globalisaatio oli voimissaan sillä Finlaysonin ”patruunin” Wilhelm Nottbeckin isä oli viidennen polven tallinnalainen – alkuaan tietysti saksalainen. Hän osti James Finlaysonin puuvillakehräämön vuonna 1835.  Wilhelm taas syntyi Pietarissa. Wilhelm saapui 20-vuotiaana Tampereelle. Elettiin vuotta 1836. Loppujen lopuksi Wilhelm toimi tehtaan johdossa 55 vuotta. Aleksanteri II aateloi Wilhelmin.  Nottbeckin vaimo oli aatelinen jo omaa sukuaan; hän oli baltiansaksalainen kreivitär.  Wilhelm von Nottbeck puhui venäjää, saksaa, ranskaa ja englantia ja Suomeen muuttaessaan opiskeli myös Suomen kielen.  Sukkatehtaan nimi oli kuitenkin kaksikielinen: ”Stocking Manufacture Tammerfors”. Tämä mies siis rakensi osan Tampereen ihanaa vanhaa kaupunkia. Nottbeckeja oli Tampereella kolmessa polvessa. Vuonna 1917 he häipyivät tuntemattomaan. Kirkonkirjoissa sanotaan: ”Poistuneet tuntemattomaan”.

Tammerkosken vanhat kaupungit säilyivät suurelta osin meidän kaikkien yhteiseksi perinnöksi. Edes purkuvuosikymmenten ajat eivät tuhonneet vanhaa teollisuusmiljöötä.

  

Suomen kaunein kaupunkimaisema on teollisuuspatruunoiden ja heidän valitsemiensa arkkitehtien luoma. Siinä ei demokraattisesti valituilla päätöksentekijöillä eikä byrokraateilla ollut osaa eikä arpaa.

  

Katsot minne tahansa. Joka suunnalla voit nähdä tekniikan siivittämää puhdasta kauneutta. Hetkinen! Tuolla taustalla lymyää aikanaan paljon riidelty rakennusmassa, jonka mallina oli arkkitehdin mukaan tulitikkuaski. Onneksi tuo kaikki patruunoiden luoma on ylivoimaista ja dominoivaa, se häivyttää rumuuden.

Kehräsaaressa kuuluu Takon tehtaiden jyly. Se on ainutlaatuista. Koko Kehräsaari on pieni ihme.

M-realin Takon tehdas Tampereen ydinkeskustassa valmistaa pakkauskartonkeja. Työn äänet ovat osa elämää. Toivottavasti ne säilyvät.

Onpa vielä onni, ettei kaikkia rakkauden lukkoja ole päästy sulattamaan, vai ovatko rakastavaiset löytäneet hyvän piilopaikan Kehräsaareen johtavalta patosillalta?