Kun nyt
olen niin vanhanaikainen, että vastoin yleistä autovihamielistä asennemaailmaa
ryhdyn ensin sekoamaan autosta ja sitten vielä kirjoittamaa ”autotestiä”, niin
kysymys kuuluu: mitä ensisijaisesti ajattelen kun autosta puhutaan? Ajattelenko
ulkonäköä, kauneutta, ekologiaa, ajo-ominaisuuksia, automatiikkaa, mukavuutta,
jousitusta tai ajattelenko hintaa?
Minä
ajattelen sähköä
Olen
aivan hullaantunut sähkömoottorin ajatukseen ja sen äänettömyyteen. Palaan
tuohon sähköön myöhemmin. Mutta nyt tämän ”autotestin” aluksi ajattelen
mielessäni auton ulkonäköä. Pitääkö auton olla kaunis? Ja sitten vielä
jatkokysymys: millainen auto on kaunis? Kauneuden kriteerit – siinäpä
mielenkiintoinen kysymys? Pätevätkö
ihmisiin samanlaiset kauneuden kriteerit kuin esineisiin, vaikkapa autoihin?
Tai hyönteisiin? Ihmisille, naisille ja miehille, järjestetään
kauneuskilpailuja. Myös koirille ja kissoille tällaiset kilpailut on suotu.
Kriteerit ovat siis olemassa. Kauneuden käsitteetkään eivät ole juuri
muuttuneet. Kauniit ihmiset ja kauniit eläimet – kaikki vaikuttaa
muuttumattomalta. Platonin mukaan suhtautuminen kauneuden ideaan erottaa
toisistaan luulotiedon ja totuuden edustajat. David Hume puhuu eri kauneuksista
– kullekin omansa: ”Kauneus ei ole olioiden itsensä ominaisuus. Se on olemassa
vain olioita tarkastelevassa mielessä. Jokainen mieli havaitsee eri kauneuden.”
(David Hume, ”Maun standardista”, 1757; suom. L. Mehtonen.) No, siinäpä se tuli
tieteellisesti sanottua. Kauneus on katsojan silmässä.
Kauneus on outo käsite. Hepokatti on äärettömän
kaunis, mutta se haluaa kätkeä kauneutensa ja naamioitua ympäröivään luontoon. Se
on osa luontoa. Ihmisellä ei sen tekemisessä tai muotoilussa ole ollut osuutta.
Se on täydellinen.
Yksi minun uuden ”testattavana” olevan autoni ihmeellisyyksistä
on tuo lamppu kaikkine muotoineen ja heijastuksineen. Yleensäkin huomaan
katseeni kohdistuvan noihin autojen silmiin. Niissä on jotain eläimellistä.
Hyvä silmä. Minun autossani on lisäsilmänä tutka, joka katselee eteenpäin noin
150 metriä. Jos tutkan keilaan tulee jokin esine, yleisimmin toinen auto, minun
autoni sovittaa nopeuden tai suorittaa automaattisen hätäjarrutuksen. Hyvä
insinöörit!
Nyt oli
kysymys esineen kauneudesta
Onko
esine silloin erityisen kaunis kun se on näkymätön – sulautuu ympäristöönsä?.
Muistan aina kun ystäväni arkkitehti Pentti Piha piirsi Krisse Gullichsenin
toimistossa Lauttasaareen Gyldenin tielle Piratin taloa. Hän sanoi
pyrkimyksenään olevan näkymätön talo. Tuo oli mielenkiintoista. Näkymättömien
talojen kompositiosta saattaisi tulla harmonista kaupunkia. Pyritäänkö autoista
tekemään näkymättömiä? Trendien seuraaminen on ainakin ilmeistä ja kaikki autot
muistuttavat toisiaan. Tulevatko ne silloin näkymättömiksi – harmoniseksi
massaksi?
Pentti Pihan näkymättömäksi tarkoittama talo on
vuosien mittaan muuttanut väritystään. Se on aivan ilmeisesti halunnut korostaa
”sinisyyttään” vanhan harmaasävyn sijaan. Samalla se on tullut melkoiseksi
maamerkiksi. Onko hyvä, että auto sulautuu muiden autojen massaan? Miten on
minun uuden autoni laita?
Moottori(t)
- montako?
Käsitteet
ovat muuttuneet. Tässä autossa on kolme varsinaista ajomoottoria. Yksi
polttomoottori tuottaa 89 kW (121 hv) ja kaksi sähkömoottoria, yksi edessä,
toinen takana tuottavat kumpikin 60 kW (82 hv). Polttomoottori on tavanomaiseen
tapaan konepellin alla. Konepellin voi myös nostaa tavanomaisesti kunhan väin
löytää ensi pellin varmistuslukon vivun ja toiseksi pellin tuen. Mutta missä
ovat sytytystulpat. Vanhan kansan autonomistaja on tottunut tulppien nokihelmen
poistoon käyntihäiriön sattuessa. Ja sitten olisi hyvä löytää katkojan kärjet
ja puola. Ole takuuvarma – mitään sellaisia et löydä tai niitä ei ole
olemassakaan. Ennen vanhaan hautajaistalon pihalla miehet kokoontuivat pihaan
ajaneen Mossen konepellin sisuksia tutkimaan. Ne ajat ovat ohi. Nykyajan auton
konepellin alle kurkistaessa tulee sama tunne kun katsoisi vanhan ajan putkiradioon
tai televisioon – täyttä mystiikkaa. Siispä jätän tuon paikan huoltomiesten
iloksi.
Kuljettajan
konttori
Kuljettajalle
tärkeintä on työtila. Taannoinen taksimies sanoi omaa autoaan arvioidessaan
tärkeimmäksi kriteeriksi ”konttorin” laadun. Hän suostui tuota työtä tekemään
vain huippuunsa laadukkaassa konttorissa. Hänen tapauksessaan se oli viimeisen
päälle Mersu. Heikompilaatuiset konttorit soveltuivat hänen mielestään lähinnä maahanmuuttajien
ajettaviksi. Siis millainen on minun konttorini! Konttori on täynnä monitoreja,
mutta siellä on kyllä ratti ja kaksi poljinta. Mittaristo kiinnostaa.
Useimmiten katsottu mittari on nopeusmittari. Siitä minulla on selkeä
mielipide. Digitaalinen mittari on ehdottomasti hyvä. Sellaisen idean keksivät
aikoinaan sitikkainsinöörit ja mersuinsinöörit. Mutta ne vanhat ihanat mittarit
eivät olleet digitaalisia. Ne vain mekaanisina ennakoivat tulevaisuutta. Minun uuden autoni nopeusmittari ei edusta
menneisyyden tulevaisuutta. Se on vain klassinen viisari. Miinus numero 1.
Kuljettajan konttorissa tärkeintä on istuin. Se on kaikkine sähkösäätöineen
aivan loistava. Loistavaksi sen tekee virallisten testaajien inhoama
saunanlaudemaisuus. Minun takapuoleni ei kerta kaikkiaan viihdy
kuppi-istuimissa. En ole ”urheilullinen” ratinpyörittäjä. Nelipyöräsladditkin
ovat viime vuosina käyneet harvinaisiksi.
Varsinaiset autotestien ammattilaiset kaipaavat
kuppimallisia istuimia. Tekniikan Maailman testaajien mukaan tämän auton
istuimet eivät anna riittävää sivuttaistukea. He ilmeisesti ajavat
nelipyöräluisussa kaupungin kadun kulmissakin. Minä taas kaipaan istuinta ilman
kuppia. Ajattelen haikeudella vanhan ajan sohvaistuimia. Niillä
leveämpiahterinenkin ihminen istui miellyttävästi. Tässä autossa on erityisen
hyvät penkit, koska takapuolta ei tarvitse hiostuttaa kupissa.
Kielletyt
mittarit?
Miten
nykyaikainen autoihme täyttää laillisuuden ja turvallisuuden vaatimukset? Kännykällä
puhuminen ajon aikana on kielletty. Pahempaa kuin puhuminen on numeroiden
näppäily. Nykyään vielä tekstiviestinkin lähettäminen sokkona on mahdotonta
kosketusnäytön korvattua vanhan näpyttelynäppäimistön. Tuo vanha näppäily
mahdollisti tosiaan soittamisen ja tekstaamisen puhelinta katsomatta. No kun
sitten laittomaan kännykän viestisormeiluun vielä yhdistetään minunkin autoni
erilaiset ekoajon mittarit, joista voit seurata sähkön kulutusta päivittäin ja
tunneittain, maksamaasi sähkölatauksen hintaa, bensan kulutusta, annettuja
ekoajon vihreitä palkintolehviä, sähkön virtausta dynamosta akkuihin, akuista
sähkömoottoreihin ja edelleen vetäviin pyöriin, polttomoottorin käynnistymistä
ja voiman siirtoa suoraan vetopyöriin ja samalla dynamon pyöritystä akun
lataamiseksi ja vielä siunatuksi lopuksi jarrutusenergian virtausta akkuihin.
Kun kaikkea tätä innokkaasti seuraat, tarvitset varmaan lähes robottiauton
ominaisuuksia. No, sellaista ennakoi kaistavahti, joka piippaa aina jos auto
liukuu kaistaviivan päälle, paitsi silloin jos suuntavilkku on päällä. Se
korvaa apukuljettaja Liisan varoitushuudot –”hei pysy tiellä”.
Mittarin mukaan sähköajoa on jäljellä 37 km ja
yhteensä ajomatkaa bensalla ja sähköllä on 246 km. Viimeisestä nollauksesta
saakka sähköajoa on ollut 100 %.
Mittari kertoo että viimeisen kolmen päivän
aikana sähköä on kulunut parhaimmillaan 20 kWh/100 km. Normaalisti kulutus on
siinä 7 kWh/100 km. Bensaa on noina päivinä kulunut 2-5 litraa/100 km. Kun
kaupungissa ajelee ja auto on lieassa (sähkössä kiinni) saattaa olla, että
kulutus on 0,6 litraa/100 km. Maantiellä pitkää matkaa ajettaessa, esimerkiksi
Helsingistä mökille Kemiöön, bensan kulutukseksi tulee 5,2 litraa sadalla. Tuo
on ihan hyvä. Autohan painaa ilman kuormaa 1800 kg.
Robotisoitumista
ennakoi myös aktiivinen vakionopeussäädin. Muuten parasta mitä autossa on.
Säädät haluamasi nopeuden – auto kulkee annettua nopeutta. Samalla tutka mittaa
etäisyyttä edellä ajavaan ajoneuvoon, jos valittu etäisyys pienenee, edellä
ajavan hidastaessa, minun autoni jarruttaa automaattisesti ja pysähdykseen asti
tarvittaessa. Ja sitten vielä jos tielle ilmestyy este – esimerkiksi hirvi,
autoni kiristää turvavyöt ja suorittaa automaattisen hätäjarrutuksen. Tämä on
mahtavaa! Tuohon ei Platon, Aristoteles tai Pekka Himanen olisi pystynyt.
Muistittehan että tarkoituksenmukaisuus on heidänkin mukaansa merkittävä osa
kauneuden käsitettä.
Palataan
aiheeseen auton kauneus
Löysin
internetistä useita autojen kauneuskilpailun tuloksia. Voittajat näyttävät
olevan useimmiten urheiluautoja. Näissä arvioissa ei minun kauniina pitämiäni
esineitä, kuten rättisitikkaa tai kaappisitikkaa näy ollenkaan.
Tässä ne
nyt sitten ovat, maailman kauneimmat autot: 1. 1974 Lamborghini Countach LP400: 2. 1931
Duesenberg Model J Long Wheelbase Coupe; 3. 1962 Ferrari 250 GTO ;
4. 1967 Chevrolet Corvette Coupe; 5.
1971 Lamborghini Miura SV; 6. 1959 Ferrari 250 GT Berlinetta SWB; 7.
1961 Jaguar E-Type; 8. 1973 Porsche 911 2.7 RS; 9. 1969 Chevrolet Camaro
Z/28 Rally Sport; 10. 1966 Shelby Cobra 427
Sieltä puuttuivat nämä kaksi. Ne olivat minun
erityisrakkauksiani – ranskalaisella kaudella. Sitten tulivat japanilaiset. Ja
nyt vihonviimeisenä tuli tämä juuri testattu tämän pojan elämässä viimeiseksi
jäävä auto ja vielä auto, jolla voin toteuttaa unelmaani sähköllä ajamisesta..
Testatun auton pullean myönteinen irvistys
ilman mitään julkeutta.
Heippa Pena !
VastaaPoistaOlisin vain kiitellyt Sinua ahkerasta blokkailustasi, mielenkiintoista luettavaa on riittänyt !!
Sen verran kommentoisin tuota Piratin taloa, että urakoitsijapiireissä siitä käytettiin aikanaan luonnehdintaa : " Halvan näköinen, maksoi mitä maksoi ".
Taitelija oli edesmennyt Leo Lindsten
VastaaPoistaHälsar
Bjöte